Mon Ami Citroën

Karjalan Kannaksella järjestettiin 7. -10.10.1930 ajokoe, jossa pyrittiin selvittämään Citroën-maastovaunun soveltumista armeijan käyttötarkoituksiin. Ohessa tiivistelmä ajokokeen raportista.

Ajokoe suoritettiin vuosimallin 1929 Citroën Kégresse P-17 mallisella maastovaunulla. Vaunussa oli C4 -mallin moottori ja Kegresse – Hinstin telaketjut. Lisäksi varusteiksi mainitaan vaunun eteen sijoitettu apu-kannatuslieriö. Tämä lieriö auttaa ojien ylityksessä, tilanteessa jossa auton eturunko muuten törmäisi ojan penkereeseen. Koevaunussa oli neljän hengen avonainen henkilöautonkori sekä runsaasti tilaa matkatavaroille.

Citroën Kégresse P-17 konealusta eli runko on tehty kahdesta 6 mm vahvuisesta teräspalkista, joita yhdistää toisiinsa neljä poikkikannattajaa. Takajouset on kiinnitetty runkoon kiinteästi ja edessä liikkuvasti. Auton paino ei rasita takasiltaa. Jouset yhdistävät rullapyörät erikoiseen kannatusakseliin.

Raportissa mainitaan, että P-17 mallista on olemassa kaksi versiota, talvi- ja kesäkäyttöön. Talvikäyttöön tarkoitetun vaunun runko on pidempi ja matalampi. Telat ovat talviversiossa leveämmät ja pidemmät. Lisäksi talvivaunun etupäässä on laite, johon sukset voidaan kiinnittää.
Päättymättömiä hihnoja, kuten armeijan Kégresse ohjeessa mainitaan, on kahta eri tyyppiä:
”Echelle”, jota voidaan käyttää pehmeällä maaperällä kuten hiekalla ja lumella mutta myös maantiellä.
”Chevron” taas antaa paremman tuloksen kovalla maaperällä ja liukkailla pinnoilla. Hihnaa käytetään aina niin, että kärki osoittaa eteen päin.

Kégressen ohjaamisen helpottamiseksi vaunuun oli kehitetty ”automaattinen” kääntöjarru. Tämä oli vaijeritoiminen ja se välitti ohjauspyörän asennon takajarruille niin, että vaunu jarrutti sen puoleista telaa jonne oltiin kääntymässä. Näin vaunua voitiin ohjata vaikka etupyörät tai sukset olivat irti maasta.

Kokeen tarkoitus oli todeta:

• millä tavoin k.o. auto pystyy liikkumaan huonoilla hevosteillä, poluilla ja erilaisessa maastossa
• mikä on auton nopeus erilaisissa olosuhteissa (myös hyvällä tiellä)
• miten jyrkkiä mäkiä auto voi nousta
• miten syvässä vedessä auto voi ajaa
• miten leveän ojan yli auto pääsee
• mikä on bensiinin kulutus eri tapauksissa
• mitä varusteita auto tarvitsee

Ajokokeen suorittajaksi valittiin monivuotisen ajokokemuksen omaava virkailija A. Blomqvist. Koetta tukemaan asetettiin yksi kuorma-auto ja sivuvaunullinen moottoripyörä miehistöineen ja varusteineen. Lisäksi koetta seuraaville neljälle upseerille annettiin käyttöön 7-hengen umpivaunu kuljettajineen. Kokeen aikana ajettu kilometrimäärä kartan mukaan välillä Viipuri – Rautu oli noin 131 km, mutta kun otetaan huomioon kaikki kierrokset ja peruutukset, joita tiedustelemattomien tieosuuksin takia tehtiin, oli kokonaismatka noin 177 km. Reitti oli hyvin vaihtelevaa seuraten osaksi kivettyä katua, viertotietä, umpeenkasvanutta kivettyä ja kuoppaista sotilastietä, kylätietä, metsätietä ja metsäpolkua, tietöntä metsää ja tasaista mättäistä kasvavaa suota.

Ajokokeen aikana ajettiin kaikkiaan 26 tuntia ja 15 minuuttia keskinopeuden ollessa 6,5 km/h. Polttoainetta kului yhteensä 107 litraa ja voiteluainetta 1 litra, jota pidettiin pienenä määränä. Suoritettu koe osoitti, että Citroën Kégresse P-17 vaunua voidaan käyttää kuljetuksien suorittamiseen seuraavasti:

• avoimessa, tasaisessa tiettömässä maastossa
• metsäisessä epätasaisessa tiettömässä maastossa ainoastaan silloin, kun epätasaisuudet eivät ole äkkijyrkkiä, kivikko tai louhikkomaisia eikä metsä ole tiheätä tai paksurunkoista

Suurimman esteen vaunulle aiheuttavat kannot sekä suuret kivet. Pienet pensaat ja alle 10 cm vahvuinen puusto ei aiheuta liikkumiselle estettä, sillä vaunun edessä oleva rumpu kaataa ne tieltään. Telan paine on vain 1 kg/cm2, joten vaunu ylittää pehmeätkin suot ja syvimmätkin ojat vaivatta.

Merkityksellisimmät maastovaunun erikoisuudet ovat:

1. suhteellisen pieni paino
2. suuri kestävyys
3. kahden sarjan vaihteet (8 vaihdetta)
4. telaketju Kégresse – Hinstin
5. edessä oleva apu- kannatuslieriö

Vaunun korirakenne osoittautui heikoksi ja epäkäytännölliseksi, joten sitä olisi vahvistettava. Vaunun nelisylisylinterinen moottori osoittautui olosuhteisiin nähden liian heikoksi ja raportissa todetaankin, että Citroënin kuusisylinterinen C6-versio olisi suotavampi. Koe-ajon jälkeen pataljoonan korjauspajalla tehdyissä tarkastuksissa ei havaittu vikoja. Koe-ajon aikana sen sijaan raportoitiin seuraavat viat:

• pakoputken laipan tiivisteen vuoto (kiinnityslaipan kierteet kuluneet)
• yksi niitti meni poikki takajousinivelen kiinnityspisteestä runkoon
• jousien ja korin kiinnitysmutterit löystyivät (yleinen vika uudessa autossa)

Lopuksi mainittakoot vielä, että Helsingissä oli joulukuussa 1929 kaikkiaan kolme Citroën Kégresse vaunua.

Tehtaan merkki	S.A. n:o	Km.	Bents.	Kulut. 100/km	Teor. kulut.	Edel. K.K. kulut.	Komppania
Citroën	46	483	70	14.4	13/100	12.6	3./Aut.P.
Citroën	48	583	95	16.2	13/100	12.6	3/Aut.P.
Citroën	50	303	43	14.1	13/100	18.6	1/Aut.P,

Antti
Lähde: Huoltopataljoona 1:n komentajan raportti 13.11.1930. Kansallisarkiston Mikkelin kokoelmat.
Kiitokset: Teemu Karonen
Kuvat: mainittu kuvien yhteydessä, artikkelikuvassa Suomen armeijan Citroën Kégresse Type P-10, joka ulkonäöltään muistuttaa raportin P-17 vaunua, Pentti Danbomin kokoelmat. Kuva julkaistu aiemmin Citroën Suomessa -kirjassa.