Vuosituhannen vaihtuessa Citroën toi myyntiin ensimmäisen keskikokoisen tila-autonsa Xsara Picasson. Auto osoittautui kaupalliseksi menestykseksi ja tila-auto buumi oli vasta juuri alkamassa. Xsara Picassoon oli alkuvuosina tarjolla lisävarusteena sähkökäyttöinen kangaskatto aivan Rättisitikan hengessä. Suomeenkin näitä rättikatto Picassoja tuli muutamia, mutta tarkka lukumäärä ei ole tiedossa. Samanlainen kangaskatto oli hiukan aikaisemmin esitelty jo Citroën Berlingossa.
Xsara Picasson suomalainen myyntiesite vuodelta 2000 kertoo, että sähköisesti toimiva kangaskatto on saatavilla lisävarusteena tietyn värisiin autoihin. Esitteen kuvassa nähdään kirkkaan vihreä Picasso, jossa on korin värinen kangaskatto. Tarkkasilmäiset huomaavat esitteessä myös punaisen kangaskattoisen Picasson.

Euroopassa avattavalla kangaskatolla varustetut Picassot ovat toki olleet yleisempiä, kuin Suomessa, mutta pikainen haku puolella tusinaa netissä olevia käytettyjen autojen myyntisivustoilla (Saksa, Ranska, Hollanti) ei tuottanut tulokseksi ainuttakaan rättikattoista Picassoa. Tästä päätellen harvinaiseksi nämä ovat siis käyneet Euroopassakin.

Avattava kangaskatto korvautui avattavalla lasikatolla vuoden 2002 aikana, joten kangaskattoisten autojen valmistusmäärä lienee jäänyt melko pieneksi. Huhtikuussa 2021 oli Nettiautossa myynnissä punainen rättikatto Picasso. Kovin usein ei näihin käytettujen myyntipalstoilla kuitenkaan törmää, mikä osaltaan kielii pienistä rekisteröintimääristä.

Samanlaista sähköistä kangaskattoa tarjottiin lisävarusteena myös Berlingoon vuosina 1999 ja 2000. Muistan nähneeni Suomessa ainakin kananpojan keltaisen ja vaaleansinisen rättikattoisen Berlingon. Samoin kuin Picassossa myös Berlingon kangaskatto poistui mallistosta ja korvautui lasikatolla 2000 vuoden jälkeen.

Vuosina 99-00 rekisteröitiin Suomessa näitä ensimmäisen sukupolven Belingoja kaikkiaan vajaa puolitoistatuhatta autoa. Kangaskattoisten Berlingojen tuontimääristä ei ole valitettavasti ole tarkempaa tietoa saatavilla, mutta kovin montaa kangaskattoista yksilöä ei Suomeen todennäkäisesti tuotu, joten nämä Berlingot ovat ehdottomasti säilyttämisen arvoisia autoja.

Mikäli blogimme lukijoilla on tietoa näistä rättikattoisista Picassoista ja Berlingoista, niin olisi kiva, jos kommentoisitte ja jakaisitte tietoa tänne jutun jatkoksi.
Vesa
Kuvat: Citroen Communications, Auto-Bonin Berlingo mainos ja Vesa Kasari
20.08.2021 at 14:13
Menee vähän ohi jutun malleista, mutta muistan, kun eräällä tuttavallani oli 80-90-lukujen taitteessa valkoinen Visa, jossa oli samanlainen kankainen kattoluukku. Siis Suomessa ja ilmeisestikin ihan Suomi-auto. Luukku toimi vieläpä sähköllä. Ja nyt tosiaankin tarkoitan haitarille menevää kattoluukkua, en avo-Visaa, jossa katto laskostui ovikarmeja myöten peräkontin päälle.
TykkääLiked by 2 people
21.08.2021 at 07:08
Tätä autoa olen yrittänyt etsiä maahantuontitiedoista, mutta en ole siitä löytänyt tietoja. Auto on siis todennäköisesti muuttoautona tuotu Suomeen tai sen paperit ovat vuosien saatossa hävinneet. Jos auto olisi tullut maahantuojan kautta, siitä olisi myös oma tyyppikatsastustodistus jota en myöskään ole löytänyt.
TykkääLiked by 1 henkilö
21.08.2021 at 13:26
Juu olen itsekin joskus kuullut tuollaisesta autosta.
TykkääLiked by 1 henkilö
23.08.2021 at 13:40
Lienee syytä epäillä kermaisen valkoista 105-hevosvoimaista Visa GTi:tä, joka kävi ACry:n Gustavelundin kesätapahtumassa vuonna 2001.
TykkääLiked by 1 henkilö
21.08.2021 at 14:20
Voi hyvinkin olla, että auto on tullut alunperin muuttoautona ja päätynyt käytettynä tuttavalleni. Tätä en enää valitettavasti pääse tarkistamaan. Sen muistan kuitenkin, että auto oli Visa II eli se ulkonäöltään hieman hiotumpi versio. Sitä sen sijaan en muista, oliko autossa satelliittimittaristo vai ne viimeisimmät perinteiset mittarit ja viiksikytkimet. Olisin valmis kuitenkin kallistumaan sateelliitti-version kannalle. Väri oli kuitenkin valkoinen (tod.näk. Blanc Meije) ja kangaskatto oli musta.
TykkääTykkää
24.08.2021 at 17:21
Tuo minun tietämäni Visa saattoi aivan hyvin olla muuttoautokin. Tuttavani osti sen jostain käytettynä. Nyt asiaa on vain liian myöhäistä enää tarkistaa. Sen muistan joka tapauksessa, että auto oli Visa II, ja alkuperäisellä satelliittimittaristolla. Ja väri oli Blanc Meije. Siitä olen lähes varma, koska oma harrastesitikkani oli tuolloin, ja on edelleen, sen värinen.
TykkääTykkää
24.08.2021 at 17:27
Tuo minun tietämäni Visa saattoi aivan hyvin olla muuttoautokin. Tuttavani osti sen jostain käytettynä. Nyt asiaa on vain liian myöhäistä enää tarkistaa. Sen muistan joka tapauksessa, että auto oli Visa II ja alkuperäisellä satelliittimittaristolla. Ja väri oli Blanc Meije. Siitä olen lähes varma, koska oma harrastesitikkani oli tuolloin, ja on edelleen, sen värinen. (ps. Järjestelmä vaati edellispostin jälkeen keksimään uuden käyttäjätunnuksen)
TykkääTykkää
25.08.2021 at 11:16
Ja nyt tämä puskee tänne näköjään usealla eri tunnuksella, mitä tuli luotua ja jotka eivät muka kelvanneet. Pahoittelut tästä ”digiloikasta”.
TykkääTykkää
25.08.2021 at 20:42
Rekarassa tehtiin yhteen perus Visaan ennen luovutusta rättikatto kuljetusvaurion vuoksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
27.08.2021 at 20:22
Kiitos Harri tästä tiedosta!
Tämä vahvistaa Topin muistikuvan oikeaksi. Suomessa siis todellakin oli valkoinen perus Visa avattavalla kangaskatolla. Katto ei kuitenkaan ollut tehdastekoinen vaan Rekarassa jälkiasennettu. Olisipa mielenkiintoista tietää mihin tämän Visan ”maallinen vaellus” päättyi.
TykkääLiked by 1 henkilö
06.06.2022 at 23:13
Mulla on vm 2000 rättikattonen berlingo.
TykkääLiked by 1 henkilö