Visa Trophée oli ensimmäinen legendaarisen B-ryhmän vaatimukset täyttävä auto. Auto luokiteltiin B-ryhmään jo 1. tammikuuta 1982 vaikkakin yleensä tämä legendaarinen luokka muistetaan paremmin myöhemmistä superautoista. Citroën osallistui sarjaan myös BX 4TC -mallilla, josta blogissa on useampi artikkeli.
Visa Trophée perustui GT-malliin ja korit rakennettiin Heuliezin tehtaalla, josta ne toimitettiin edelleen Citroën Competitions osastolle jatkojalostusta varten.

Tehdas järjesti vuonna 1982 Visoilla ajettavan Trophy-sarjan, jossa Jyväskylän Suurajot olivat yhtenä osakilpailuna. Tästä syystä Jyväskylässä nähtiin kymmenen ralli-Visaa. Kaikkiaan tähän sarjaan osallistui 200 autoa. Voittajalle oli luvassa yli miljoonan markan rahapalkinto, joka varmasti sai kansainväliset kilpailijat liikkeelle jopa Suomeen asti.
Paras Visa sijoittui Suurajojen yleiskilpailussa sijalle 19. (Olivier Tabatoni – Michael Cadier).

Mobilian Rallimuseon pitkäaikaisteemana on B-ryhmä, Näyttelyssä pääsee tutustumaan autojen lisäksi erillaiseen rekvisiittaan kuten pienoismalleihin sekä seinillä oleviin tarinoihin. Näyttelyssä esillä olevien ralliautojen lisäksi mukaan on poimittu ilahduttavasti myös B-ryhmän vähemmän tunnettuja asioita. Jorma Karvosen upea Visa Trophée kuuluu varmasti autojen osalta tähän vähemmän tunnettuun B-ryhmän historiaan, vaikka Visa olikin melko yleinen ralliauto 1980 luvulla.
Näyttely on upeasti toteutettu ja näin ollen ehdottomasti käymisen arvoinen. Visan lisäksi tällä hetkellä Mobiliassa on vaihtuvana näyttelynä Ranskalaiset kaikilla mausteilla. Tämä näyttely on avoinna elokuun loppuun asti.
| Visa Trophée -faktat: Moottori: 1 219 ccm, neljä sylinteriä ja kaksi Weber Duplex -kaasutinta Teho: 100 hv/6500 r/min Paino: 700 kg | ![]() |
Antti
Kuvat. Antti Pitkänen
Teksti: Citroën Suomessa, Antti Pitkänen, Mobilia


Jätä kommentti