Citroënin suurimpia malleja on kutsuttu Isoiksi kissoiksi 50/60-luvulta lähtien. Nimitys viittaa paitsi auton kokoon, myös sen kissamaisen pehmeään kyytiin, jonka salaisuutena on luonnollisesti ollut tehtaan alunperin 50-luvulla kehittämä kaasunestejousitus. Uuden C5 X:n kohdalla on ollut paljon puhetta siitä, riittääkö auton... Continue Reading →
Kilvanajosta ja rakkaudesta Citroëniin oli kaikki saanut alkunsa. Pekka Pirttiniemen perustama Rekara nousi 70-luvun lopulta alkaen Suomen tunnetuimmaksi käytettyjen Citroënien kauppiaaksi. Keväällä 1981 Rekara oli saanut myös virallisen Citroën-jälleenmyyjän statuksen, kun Suomen heikosti käyneeseen Citroen-kauppaan haettiin uutta puhtia. Rekaran nousu... Continue Reading →
Ensimmäiset CX2200 -autot saatiin Suomeen Bore IX lastina 14.5.1975 kuten aikaisemmassa jutussa kirjoitimme. Kaikkiaan tätä Citroënin silloista lippulaivaa saapui 46 kappaletta suosikkiväreinä Sable Cendre (15 kpl), Gris Largenriere (16 kpl) ja Bleu Delta (11 kpl). Saimme lukijaltamme mielenkiintoisen selviytymistarinan liittyen kahteen yksilöön... Continue Reading →
Etenkin 1980-luvulla Citroën merkitsi selkeästi auton takaluukkuun nimikyltillä mallin, moottorikoon ja varustetason. Citroën CX -malleissa nämä laatat olivat lopulta ennätyksellisen pitkiä! Suomessa autot olivat useammin karvalakkimalleja, joten laatan pituudella ei niinkään päässyt kehumaan. Ulkomailla (ja korinvaihtoautoissa) asia oli usein toisin ja... Continue Reading →
Peltiautot olivat suosittuja 1960-luvulla, mutta niitä valmistettiin vielä 70-luvullakin. Ranskalaisen Joustran valmistamat Citroen CX:t ovat näistä hieno esimerkki. Joustra-lelutehtaan perusti Guillaume Marx vuonna 1934. Nimi JOUSTRA tulee sanoista JOUets de STRAsbourg, eli suomeksi leluja Strasbourgista. Joustra valmisti Citroën CX:stään todella... Continue Reading →
Me varttuneemmat autoharrastajat muistamme vielä ns. Piilofarmariautot. Nämä 60 ja 70 luvun Suomessa melko yleiset tavallisiin farmarimalleihin pohjautuneet autot olivat henkilöautoja, jotka oli verotussyistä rekisteröity pakettiautoksi. "Rangaistukseksi" maksamattomista autoveroista piilofarmarissa ei saanut olla normaalia takapenkkiä, mutta tilapäiseen käyttöön tarkoitettu, ominaisuuksiensa puolesta tarkoin... Continue Reading →
Autojen suorituskykyä mitataan tyypillisesti kiihtyvyytenä tai huippunopeutena. Isoissa Citroën –malleissa on perinteisesti korostunut Grand Routier -tyyppinen hyvä matkustusmukavuus, eikä niinkään urheilullinen suorituskyky. Selvitelläänpä kuitenkin hiukan miltä näyttää lista kaikkien aikojen nopeimmista sarjavalmisteisista Citroën –malleista huippunopeuden mukaan. Tulokset saattavat ainakin joiltakin... Continue Reading →
On suoranainen ihme, että sarjanumerolla 48 oleva Citroën CX on säilynyt näihin päiviin asti. On myös mielenkiintoista, että vanhin auto ei suinkaan löytynyt Ranskasta. Edes Conservatoiressa ei ole vanhempaa sarjanumerollista autoa. Siellä sen sijaan on nähtävillä yksilö, jolla verifioitiin CX:n... Continue Reading →
Automobile Citroën ry:n päätapahtuma vietettiin Inkalan kartanossa Hattulassa 11.-13.7.2017. Tapahtumassa oli taas hieno otos suomalaisesta Citroën-harrasteautokalustosta, jonka ei todellakaan tarvitse hävetä edes kansainvälisessä vertailussa. Tänä vuonna tapahtumaan oli kutsuttu erityisesti CX ja GS-malleja, joista etenkin ensin mainittuja olikin saapunut runsaasti... Continue Reading →
Citroën C6 valmistus päättyi keväällä 2012. Pitkään oli epävarmaa, saako edesmennyt C6 lainkaan seuraajaa, vai siirtyykö vastuu suurista edustusluokan sedan-malleista sisaryhtiö Peugeotin ja DS Automobiles'in vastuulle. Nyt asiaan on saatu selvyys - Citroënin lippulaiva julkistetaan tehtaan satavuotisen taipaleen kunniaksi vuonna... Continue Reading →
Citroënin kaasunestejousituksen on yleisesti tunnustettu olevan mukavuudeltaan parasta mitä automaailmassa on tarjolla. Eräänä osoituksena tästä on se, että Citroënia on käytetty lukuisissa eri yhteyksissä kamera-autona, kun on haluttu saada liikkuvista kohteista vakaata TV-kuvaa. Brittien yleisradioyhtiö BBC otti Citroën DS Break -mallin... Continue Reading →
Citroën CX korvasi 20-vuotta tuotannossa olleen DS-mallin vuonna 1974, jolloin sen valmistus alkoi uudessa Aulnay-sous-Bois’n tehtaassa. Suomeen ensimmäiset CX-mallit saapuivat seuraavan vuoden keväällä. Citroën CX:n lanseeraus tehtiin näyttävästi ja epätavallisesti vuonna 1974 ajamalla autot autotoimittajien toimesta Ruotsin lapista Pariisiin. Käytössä oli kaikkiaan... Continue Reading →
Ensimmäinen ranskalaisten ajoneuvojen kokoontuminen eli Ranskalainen Visiitti pidettiin kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tapahtumapaikkana oli tavaratalo MAXIn parkkipaikka Espoon Leppävaarassa. Samaisella paikalla sijaitsee nykyisin Kauppakeskus Sello. Aurinkoisena alkukesän sunnuntaina 4.6.1989 oli paikalle saapunut reilut parikymmentä Citroën, Peugeot ja Renault -autokuntaa. Tapahtuman ohjelma oli... Continue Reading →
Pallas tarkoittaa monelle suomalaiselle kampelan sukuista kalaa tai lapin tunturia. Citroën-harrastajalle se on kuitenkin ylellinen auto. Pallas ei enää ole nimenä käytössä, mutta tutustutaan hiukan sen historiaan. Pallas Athene oli kreikkalaisessa mytologiassa sotataidon, tiedon ja viisauden jumalatar sekä kaupunkien ja... Continue Reading →
Citroen käytti 70- ja 80-luvuilla useissa malleissaan monitoimikatkaisijoita perinteisten viiksien sijaan. Näitä kutsutaan osuvasti satelliiteiksi, ovathan ne kiertoradalla ohjauspyörän ympärillä. Valmistaja kutsui näitä kirjainyhdistelmällä PRN, joka oli lyhenne sanoista Pluie, Route, Nuit. Suomennettuna sade, tie, yö. Runollisten sanojen takana oli... Continue Reading →
Viimeisimmät kommentit artikkeleihin