Kuusisylinterinen Citroën 15 SIX rantautui Suomeen s/s Hectoksen lastina 27.11.1952. Runkonumerolla 720 356 ollut auto toimitettiin 30.3.1953 sen ensimmäiselle omistajalle, legendaariselle Tri Rolf Gullichsenille Porvooseen.

Rolf Gullichen oli persoona, josta saa hyvän kuvan vuonna 2001 lääkäri Mats Kjellberg ja hänen ystävänsä julkaisemasta 1950 ja 1960-lukujen sairaalaelämästä ja sen erikoisista persoonallisuuksista kertovasta kirjasta: Muistoja Porvoon vanhasta sairaalasta.
Kirjassa kuvaillaan, miten aamukierrosten aikana potilaiden odotettiin makaavan juuri pedatuissa vuoteissa suorissa riveissä tiukasti päivystävän sairaanhoitajan kanssa. Viulua soittava lääkäri Rolf Gullichsen saattoi kutsua sekä miehiä että naisia koehuoneeseen samaan aikaan, välittämättä siitä tunsivatko potilaat toisiaan vai ei. Gullichsen myös otti omia poikiaan usein mukaan sairaalaan potilaskierroille, ja pienet veljekset opetettiin laulamaan potilaille mm. Ranskan kansallislaulua, Marseljeesia. Tarinan mukaan potilaat neuloivat tohtori Gullichsenille sukat, jotta hänen ei tarvitsisi palelluttaa jalkojaan, sillä hänellä oli tapana kulkea paljain jaloin pitkin sairaalan käytäviä kolisevissa puukengissään.

Korpivaara & Hallan Automies-asiakaslehdessä todettiin osuvasti, että nyt oli ”vauhtiin ja voimaan mieltyneillä autoilijoilla tilaisuus siirtyä 100-prosenttisesti ajovarman etuvetovaunun omistajaksi”.

Kesäisin Rolf Gullichsenin perhe kurvaili autolla 1940-luvun lopulla hankkimalleen kesäpaikalleen Storuddenille, joka sijaitsi Vessöössä. 

Holger Laine ja Citroën 15 SIX Ruskeasuon tallin edessä.

Auton toinen omistaja oli Pentti Keinänen

Uudenmaan läänin kantakortin mukaan Citroën Traction Avant 15 SIX oli tohtori Gullichsenilla vuoteen 1956 saakka, jolloin se siirtyi toiselle legendalle, Pentti Keinäselle. Tuolloin auto rekisteröitiin uudelleen tunnuksella AH-15. Pentti Keinänen osallistui autolla Jyväskylän Suurajoihin v.1956, kartturinaan Pertti Ristel. Heidän kilpailunumeronsa oli 50 ja luokka yli 2000 cc. Sijoitus omassa luokassa oli 4. ja kokonaiskilpailussa 43., mikä ei tyydyttänyt nopeaa ratakuskia. Ralli koostui tuolloin 19 erikoiskokeesta ja reitin pituus oli 1800km. Yleiskilpailun voitoon ajoi Kalpalan veljekset, DKW Donaulla.

Pentti Keinänen osallistui autolla Jyväskylän Suurajoihin v.1956, kartturinaan Pertti Ristel.

” Ja millaisen ajonautinnon se antaa. Vaunu ohjautuu kuin itsestään.. tunnettepa melkein halua pudottaa kädet ohjauspyörältä. Nyt vasta voi todella, ilman pelkoa ja väsymystä, antautua nauttimaan vauhdinhurmasta.”


Pentti Keinänen omisti SportAuto nimisen autoliikkeen Ruskeasuolla, osoitteessa Koroistentie 8 Helsinki. Autoliike toimi talon kellarikerroksessa vuosina 1955-59. Liikekumppanina toimi ensin Holger Laine (kilpa-ajaja hänkin) ja vuodesta 1954 alkaen Pentti jatkoi liiketoimia Tauno Turusen kanssa. Pentti kuoli Vaasan kilpa-ajoissa vuonna 1959 ohittaessaan Seppo Rikkilän Cooperia. Hän törmäsi ainoaan kohtalokkaaseen kaivon kanteen joka oli piilossa heinien seassa.
Citroën Traction Avant 15 SIX myöhemmistä vaiheista ei tätä kirjoittaessa ole tietoa.


Traction Avant 15 SIX

Malliston huipulle esiteltiin vuonna 1938 kuusisylinterinen malli. Aiemmin suunnitellusta V8-moottorisesta 22CV-mallista luovuttiin Citroënin konkurssin yhteydessä, vaikka 12 prototyyppiautoa valmistettiinkin. Mallistoon haluttiin silti vaihtoehdoksi tehokkaampi versio.

Kuusisylinterinen

Suora 6-sylinterinen moottori vastasi 11CV-moottoria kahdella lisäsylinterillä, jolloin tilavuudeksi tuli 2,866 litraa. Molemmissa moottoreissa oli samat sylinteriputket ja männät. Ennen toista maailmansotaa valmistettiin 15 SIX G -versiota, jossa kampiakseli pyörii edestä katsoen vastapäivään. Kun valmistus jatkui sodan jälkeen maaliskuussa 1946, moottorin pyörimissuunta vaihtui (D-versio). Mutta jo syyskuussa 1947 tehtiin taas itse moottoriin ja sen apulaitteisiin sekä vaihteistoon muutoksia.

Korimallit

Ulkonäöltään ja mitoiltaan 15CV oli 11 Normalen kaltainen, mutta 10 cm pidempi, johtuen pidemmästä moottorista ja keulasta. Myös maskista, ja myöhemmin puskureistakin, pystyi helposti erottamaan kuutosen. Pienenä yksityiskohtana 15 SIX -malleissa oli alusta alkaen konepeltien avattavien jäähdytysluukkujen sijasta ritilät, jotka tulivat nelisylinterisiin malleihin vasta 1947.

15 SIXiä valmistettiin kahta korimallia: Berline akseliväliltään 3,1 m ja Familiale 3,3 m. Vastaavasti autojen kokonaispituudet olivat 4,8 m ja 4,9 m.

Teksti: Antti Pitkänen
Kuvat: Holger Eklund, Carita Keinäsen arkisto ja Kansallisarkisto
Lähteet: Antti Pitkänen ja Mikko Salonen – Citroën Suomessa, Carita Keinänen – Ruskeasuolla Tapahtuu ja Mats Kjellberg – Muistoja Porvoon vanhasta sairaalasta