Teimme kavereitteni kanssa 60- ja 70-lukujen taitteessa muutamia matkoja kahdella Rättisitikallani. Ensimmäinen matka tehtiin vuonna 1968 ja se suuntautui Lappiin. 70-luvun taitteessa, kun ulkomaalaisten autoilua Neuvostoliitossa vähän helpotettiin, teimme matkan Helsingistä Tallinnaan Suomenlahden ympäri.

Lapin matkamme aloitimme Nurmijärven Aleksis Kivi-juhlilta katsomalla kesäteatterissa Nummisuutarit. Illalla startattiin viitostielle, jonka varrella yövyttiin ensimmäinen yö teltassa lähellä Mikkeliä. Muistan kuinka köröttelimme Itä-Suomen vaaramaisemissa kakkosvaihteella hitaasti vaaran rinteitä ylös. Lapissa määränpäämme oli Lemmenjoen yläpuolella kulkeva Vaskojoki. Lapin monet tiet olivat vielä tuohon aikaan päällystämättömiä ja niinpä Ivalon jälkeen puhkesikin ensimmäinen rengas ja kymmenen kilsaa myöhemmin meni toinen rengas. Inariin oli matkaa vielä n. 20 km, oltiin perjantai-illassa ja kello siinä yhdentoista maissa.  Liftasin sitten sen tyhjän renkaan kanssa Inariin ja yksi taksikuski sen paikkasi vähän puolenyön jälkeen. Sain häneltä vielä kyydinkin takaisin autolle.

Kun sitten oli tultu Harjavallan kohdalle kuului konehuoneesta äkillisesti ”kilinkolin” ja Sitikka pysähtyi.

Viikko siellä vaellettiin ja kalasteltiin. Paluumatka kulki pitkin rannikkoreittiä ja käväistiin jokaisessa rannikkokaupungissa. Viimeinen yö vietettiin Porissa ja kun sitten oli tultu Harjavallan kohdalle kuului konehuoneesta äkillisesti ”kilinkolin” ja Sitikka pysähtyi. Otin jakoavaimen ja sanoin kavereille, että käyn korjaamassa vian. No eihän se ihan onnistunut ja menin siinä tienvieressä olevaan taloon ja kerroin tilanteen. Rouva sanoi, että ei hätää, sillä hänen miehensä on Citroën -korjaamolla töissä ja auto kyllä korjataan!

Uudempi Rättäreistäni kuvattuna Vantaan Asolassa. Kuljettaja on varustautunut asianmukaisesti suojakypärällä.

Viikon kuluttua sain sitten puhelun, että kone pitäisi vaihtaa ja hyvin palvellut 12-heppainen vaihdettiin peräti 18 hv:ksi. Tämä Rättäri meni myyntiin seuraavana keväänä ja ostin tilalle vähän tuoreemman ajopelin.

Matka Tallinnaan

Tehtiin tällä uudemmallakin Rättärillä matkoja ja ihan ulkomaita myöten. Olimme olleet kuoromatkalla (EOL) Tallinnassa keväällä -69. Siellä syntyi idea automatkasta Helsingistä Tallinnaan. Kun ulkomaalaisten autoilua Neuvostoliitossa sopivasti vähän helpotettiin, niin eikun matkaan taas. Lisäbonuksena olisi matkan varrella oleva vanhempieni kotipaikka Terijoki, jossa tulisin näin ensi kerran käymään. Mukaan reissuun lähtivät myös kuorokaverini Heka ja duunikaveri Raimo.

Valmistellessani Terijoella käyntiä yritin sellaisen tosi kehnon kartan avulla selvitellä äitini kanssa Terijoen nähtävyyksiä, mutta koville se otti kun Mamma (siis äitini) sanoi kerta toisensa jälkeen ’ett sie sieltä mittää löyvä’.

Meillä oli matkakassassa mukana myös vähän ’Ameriikan taaloja’ ja ajattelimme niiden avulla elää matkallamme ikäänkuin herroiksi. Jo Haminassa taalat piilotettiin tullin varalta, mutta Raimon taalat löytyivät oitis tullissa ja olimme sen jälkeen ’merkittyjä miehiä’. Terijoella kaikki tärkeät paikat löytyivät Mamman epäilyistä huolimatta ja silloin päätin, että tänne vielä palataan. Leningradissa yövyttiin ja käytiin Kirov-teatterissa
korkeatasoista balettiesitystä katsomassa. Sitten käännyttiin länteen kohti Tallinnaa. Oli yhtä juhlaa ’kaahata’ Sitikalla jopa seittemääkymppiä ja ohitella jatkuvasti kuormureita, jotka pääsivät vain kuuttakymppiä! Se oli rättärillä harvinaista herkkua. Pääsimme Tallinnaan, jossa tuo jutun otsikkokuvakin on otettu. Heka on siinä vasemmalla, sitten minä ja sikäläinen kuoro- ja kirjeenvaihtokaverini Helve tyttärineen. Raimo istuu autossa ja oikeanpuolimmaista herraa en kyllä enää muista.

Paluumatkalla yövyimme Terijoen Kuokkalassa. Lähdimme iltauinnille mukanamme iso Stolishnaja -pullo. Kävellessämme rantahietikolla ja pullon tyhjentyessä päätimme jopa perustaa ’Kannaksen Vapautusarmeijan’! Taisi se kuitenkin jäädä toteutusta vaille.

Oli yhtä juhlaa ’kaahata’ Sitikalla jopa seittemääkymppiä ja ohitella jatkuvasti kuormureita, jotka pääsivät vain kuuttakymppiä!

Paluumatkan tullissa koettiin taas jänniä hetkiä. Meidät oli siis menomatkalla ’merkattu’ ja kaikki vaatteemme ja tavaramme oli luetteloitu. Minä olin varmaan Leningradissa trokannut kamaa meistä eniten, koska olin yhtäkkiä kymmenen koppalakkisen tullivirkailijan ympäröimänä, jotka vaativat tunnustusta myydyistä vaatteista. Uhkana oli Rättärin jääminen tulliin. Päätin, että hyökkäys on paras puolustus.
Rupesin erittäin äänekkäästi arvostelemaan Neuvostoliiton rajaviranomaisia siitä, kuinka eri tulliasemilla on erilaiset käytännöt. Kun ääneni vielä nousi vähän falsettiin poistuivat tullimiehet ja kovin varoituksin saimme jatkaa koti-Suomeen. Heka ja Raimo olivat
naapurihuoneeseen kuullet mekkaloimiseni ja kertoivat, että pokan pitäminen oli ollut tosi vaikeaa.

Tällaisia muistoja Rättisitikasta. Se oli kyllä mainio auto. Uskonnon opettajallani ja rippi-isälläni Jaakko Saralehdolla, jonka kaikki Vantaan rekolalaiset varmaan muistavat, oli myös Rättisitikka. Kun joskus tapasimme, ei meiltä Sitikkajutut loppuneet ja sainkin pappismieheltä paljon hyviä käytännön neuvoja auton huollosta, jossa puukalikkakin oli hyvin käyttökelpoinen työkalu.

Teksti ja kuvat Jukka Marttinen, Helsinki

Vesa