Citroën julkistaa ensi vuonna kauan odotetun sedan-mallinsa. Uutuus asettuu malliston huipulle pyrkien täyttämään C6-ja C5-mallien jättämää aukkoa. Ranskalainen autolehti L’Argus on julkaissut ensimmäisen valokuvan naamioidusta sedan-korisesta Citroënista. Auto esitellään ensi keväänä ja myynti käynnistyy myöhemmin syksyllä.

Tiedossa ei ole, että osuiko kuvaajan linssiin Kiinan vai Euroopan
markkinoille tarkoitettu malliversio 

Uuden mallin nimestä ei ole vielä varmuutta, mutta käytännössä nimi tulee todennäköisesti olemaan joko C5 tai C6. Auton valmistus tapahtuu Kiinassa yhteistyökumppani Chengdun tehtaalla, jossa esisarjan autojen valmistusta käynnistellään parhaillaan. Nyt julki tulleen kuvan perusteella on vaikea päätellä auton todellista kokoa, mutta selvää on, että kyseessä on Citroën-malliston huipulle sijoittuva malli. Kokoluokka lienee jossain Peugeot 508:n ja DS9:n välimaastossa, eli noin 4,8 metrin luokkaa.

L’Argus-lehdessä esitellyn vahvasti naamioidun auton keulassa erottuvat selvästi Citroënille tyypilliset piirteet. Viirumaiset päivävalot konepellin reunassa ja varsinaiset ajovalot puskurilinjan alapuolella. Yleiseltä olemukseltaan auto muistuttaa paljon konseptiautona esiteltyä CxPerience -mallia, mutta ainakin tässä kuvassa kori vaikuttaa konseptiautoa korkeammalta.

Takaosan muodoista ei kuvan perusteella oikein saa käsitystä, mutta todennäköisesti kyseessä on jonkinlaisen viisiovisen ”hatchbackin” ja perinteisen farmarikorisen mallin risteytys.

Teknisesti Iso Kissa tulee pohjautuman samalle PSA Groupin EMP2 -pohjalevylle, joka on käytössä Peugeot 508- ja DS9 -malleissa. Pohjalevy mahdollistaa niin bensiinin, dieselin kuin myös hybridi-pohjaisten voimanlähteiden käytön. Hybridi-mallin toimintamatka sähköllä on 50-60 kilometrin luokkaa. Täyssähköinen versio on näillä näkymin luvassa vasta hieman myöhemmin. Jousitusratkaisuna käytetään Citroënin pari vuotta siten lanseeraamaa ”Progressive Hydraulic Cushions”-jousitusta, joka on käytössä mm. C5 Aircross-mallissa. Tosin joissakin ennakkotiedoissa on vihjailtu, että lippulaivaa varten jousituksesta esiteltäisiin päivitetty versio.

Citroënin toimitusjohtaja Vincent Cobe’n mukaan mallin suunnittelun lähtökohtana on ollut kokonaisvaltainen mukavuus. Matkustamon suunnitteluun ja toteutukseen on paneuduttu huolella ja Coben mukaan uudessa mallissa Citroën tulee näyttämään korkeatasoisen osaamisensa ja kykenee haastamaan saksalaiset kilpailijansa.

Auton suunnittelun haasteeksi Kobe mainitsee sen, että saman automallin pitää kyetä miellyttämään ostajia niin euroopassa kuin Kiinassa. Tämä tarkoittaa väistämättä jonkinlaista markkinakohtaista versiointia. Tiedossa ei ole, että osuiko kuvaajan linssiin Kiinan vai Euroopan markkinoille tarkoitettu malliversio. Uuden sedanin hintaa ei luonnollisestikaa ole vielä tiedossa, mutta auton kerrotaan kuitenkin olevan selkeästi Citroënin mallisarjan kallein.

Vesa

Lähteet: www.largus.fr, https://aboutcars.pro, www.autojournal.fr