Suomen myyntipäällikön sijaan Kööpenhaminan Automobiles Citroën A/S alkoi tammikuussa 1931 hoitaa merkin edustusta myös Suomessa. Varastossa luvattiin olevan henkilö- sekä yllättäen myös kuormavaunuja, omnibusseja, Kégresse-traktoreita ja maastovaunuja. Autojen ostajille tarjottiin edullisia maksuehtoja. Kerrottiin, että Citroën-huollosta vastaa Carl Westerlund, Autohalli Eiran omistaja.

Tehtaan tytäryhtiö Automobiles Citroën A/S Kööpenhaminasta ja Suomen myyntipäällikkö Fred Palmros järjestivät 16. – 26. maaliskuuta 1930 Esplanadin Kappelissa komean autonäyttelyn, jossa oli esillä suuri valikoima Citroënin henkilö- ja tavara-autoja. Näyttelyn kylteissä mainittiin valtuutettuna myyjänä toimivan Oy Automobilia Ab:n, mutta kyseisellä nimellä yritys ei lopulta koskaan päätynyt Suomen kaupparekisteriin. Kappelin Citroën-näyttelystä on säilynyt ainakin kaksi upeaa valokuvaa, toinen ulkoa ja toinen sisältä salista. Kuvien perusteella voi laskea, että esillä oli ainakin kymmenkunta autoa, malleiltaan C4 ja C6. Tiedossa ei ole, olivatko näyttelyn autot Tanskasta lainassa vai myytiinkö ne Suomeen.

Helsingissa pidettyjen yksityisten autonäyttelyiden suosittu pitopaikka oli Ravintola Kappeli Esplanadilla. Maaliskuussa 1930 oli Kappelissa esillä näyttävä rivi Citroën C6 Sedan ja Familiale -malleja. Taustalla on mainoksia C4-malleista, joita oli myös esillä. Kuva: Kalevi Karusuon kokoelmat

Selkeästä uudesta tuontiohjelmasta huolimatta vuodet 1932– 33 muuttuivat sekasortoisiksi Citroën-maahantuonnin osalta. Tullihallitus oli huomannut Citroën-autoja tuodun maahan ”kahdenlaisia papereita” käyttäen ja vaati valtiolle korvauksina yli miljoonaa markkaa. Syytettyinä kesällä 1932 olivat Automobiles Citroën A/S Kööpenhaminasta sekä liikkeen Suomen edustaja johtaja Fredrik Palmros. Tämä sanomalehdistössä ”tullikavalluksen” nimellä uutisoitu välikohtaus aiheutti useamman vuoden tauon merkin maahantuontiin.

Oikeusjuttu autojen tullaamisesta lykättiin syksylle 1932 asiaan liittyvien selvitysten takia.

Automobile Citroën A/S antoi tapauksesta seikkaperäisen vastineen. Tässä yhtiö mitä jyrkimmin kielsi, että sillä olisi ollut aikomusta kavaltaa valtiolta tullimaksuja. Vain käytännöllisistä sekä myynti- ja kirjanpitoteknillisistä syistä yhtiö oli kirjoittanut jokaisesta Suomeen tuodusta autosta kaksi laskua, joista toinen käsitti auton hinnan Suomeen tuotuna ja toinen sisälsi sen lisän, joka autoa myytäessä oli tarkoitettu peittämään yhtiön kustannukset Suomessa, sekä yhtiön voiton. Tätä laskutusta yhtiö ei ollutkaan pitänyt salassa, vaan oli kummatkin laskut näytetty kaikille niille, jotka tekivät yhtiön kanssa kauppoja. Ne autot, jotka täkäläinen toimitsija, herra Palmros oli tullauttanut, oli kaikki tuotu maahan yhtiön omaan lukuun ja oli yhtiön tällöin voimassa olevan lain mukaisesti vaunujen hinnaksi ilmoittanut yhtiön oman hinnan, s.o. sen arvon, jonka päälasku sisälsi. Yhtiön saamien tietojen, oli tätä menetelmää yleisesti Suomessa noudatettu, ja oli se myös täysin sopusoinnussa tullitariffin noudattamisesta annetun lain kanssa. Vielä yhtiö huomautti, että viranomaiset tuskin olisivat edes tehneet asiaa yhtiön menettelyn johdosta, ellei kaksi yhtiön ja sen toimitsijan palveluksessa ollutta henkilöä, joista toinen oli ilmiantanut asian, olisi antanut yhtiön menettelytavoista harhaanjohtavia tietoja.
Johtaja Palmros huomautti, että hän ainoastaan oli seurannut yhtiöltä saamiaan määräyksiä ja ettei hän edes itse ollut toimittanut tullausta, jonka toimittamisen hän oheenliittämällä kutakin autoa koskevat kummatkin laskut, oli jättänyt ensiluokkaisille speditööreille. Tämän nojalla johtaja Palmros anoi häneen kohdistetun syytteen hylkäämistä. HS 23.9. 1932


Virallisen syyttäjän pyynnöstä asian käsittely siirrettiin marraskuun 19, päivään vuonna 1932. Asiasta ei ole tämän koommin löytynyt mitään lisätietoa. Luovuttiinko syytteistä, eikä asia enää ylittänyt uutiskynnystä vain miten asiassa mahtoi käydä? Myös Citroën tehtaalle aika oli haastavaa. Ranskan lakot vuonna 1933 ja samaan aikaan kassaa rasittava Quai de Javelin tehtaan investoinnit sekä uuden automallin kehitys olivat yhtiön taloudelle yksinkertaisesti aivan liikaa. Joulukuussa 1934 tehdas ajautuikin konkurssiin. Vuoden 1934 heinäkuussa Citroënin maahantuonti siirtyi Korpivaara&Halla Oy:lle, joka teki maahantuontisopimuksen André Citroën A/S Kööpenhaminan kanssa. Vaikeasta alusta huolimatta Korpivaara&Halla Oy ja myöhemmin Korpivaara Oy toimi Citroënin parissa tasan 50 vuotta aina vuoteen 1984 saakka. Tuolloin liiketoiminta myytiin Amer Oy:lle.

Citroën tehtaiden osalta yksi päävelkojista, rengasvalmistaja Michelin, tuli pääomistajaksi ja jatkoi toimintaa.

André Citroën ja Édouard Michelin olivat tehneet läheistä yhteistyötä jo pitkään, joka varmasti vaikutti Michelin yhtiön motivaatioon jatkaa autotehtaan toimintaa André Citroënin kuoltua samana vuonna kun tehdas ajautui vararikkoon.

Antti

Lähteet: Citroën Suomessa, Helsingin Sanomat
Kuvat: Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto, Valokuvaamo Foto R. Roos Helsinki, Kalevi Karusuon kokoelmat