Henri Chapron (syntyi 1886 Nouan-le-Fuzelier:ssa ja kuoli 1978 Levallois:ssa) oli merkittävä ranskalainen korivalmistaja. Hänen ateljee sijaitsi Pariisin lähiössä, Levallois-Perretissä.
Henri Chapron perusti koritehtaansa vuonna 1919 mutta ura lähti todelliseen nousuun vasta sotien jälkeen, 1940 luvulla. Tällöin Chapron kehitti räätälöityjä koreja ranskalaisille luksusautoille kuten Talbotille, Delagelle, ja Delahayelle.
Kun nämä kunniakkaat merkit kuolivat, Chapron kiinnostui 1950-luvun puolessavälissä esiteltyyn vallankumoukselliseen Citroen DS:ään. Yhteistyö Citroënin tehtaan kanssa alkoi vuonna 1958 ja parin vuoden kuluttua Pariisin autonäyttelyssä esiteltiin ensimmäinen avo-DS. Vuosien 1961 ja 1978 välisenä aikana myytiin yhteensä 1,365 kappaletta näitä nykyään erittäin harvinaisia DS-malleja. Chapron jatkoi myös omien yksittäisten muunnosmallien tekemistä.

LeLéman Suomeen
Suomeen Chapron koritehtaan räätälöimä Citroën DS LeLéman hankittiin alun perin lainaksi Korpivaaran 50-vuotisjuhlanäyttelyyn maaliskuussa vuonna 1967. Samaan näyttelyyn tuli myös erittäin harvinainen Toyota Sports 800.
Auton mallinimi tulee Genevenjärvestä, ranskaksi Lac Léman.
Näyttelyssä vieraili tuolloin lääkäriasema Dextran perustaja (perustettu 1963) professori Erik Riska. Erik ihastui erikoiseen DS:ään siinä määrin, että päätti hankkia auton itselleen. Kauppa ei ollut mitenkään itsestään selvä vaan vaati pitkän keskustelun tehtaan ja Korpivaaran kanssa sillä tehdas olisi halunnut auton takaisin Ranskaan näyttelyn jälkeen.

Kaupat kuitenkin syntyi ja auto rekisteröitiin Erikin nimiin 18.4.1967 tunnukselle BJT-60.
LeLéman oli Erikin silmäterä, eikä sitä saanut huoltohenkilökuntakaan ajaa ilman että herra oli itse mukana. Mattoina autossa hän käytti käsinkudottuja persialaismattoja joka sekin kertoo omistajan ja auton välisestä suhteesta.
1970-luvun puolenvälin jälkeen Erik jostakin syystä päätti kuitenkin vaihtaa auton uuteen. Hän päätyi tuolloin uuteen Toyota Crown farmariin, jonka hän sai ilman välirahaa. Toyota ei kuitenkaan pitkään Erikiä miellyttänyt. Hän kertoi, ettei hänen selkänsä kestä Crownin kyytiä ja hän kääntyi Korpivaaran puoleen ilmaisten halunsa vaihtaa takaisin vanhaan autoonsa. Korpivaara ei tähän suostunut ja niinpä Erik joutuikin tyytymään käytettyyn CX:ään. Tämäkin kauppa tehtiin ilman välirahaa.

Auton nykytila
LeLéman on viettänyt siitä lähtien eläkepäiviä Korpivaaran museossa, joka nykyisin on Toyota Motor Finlandin omaisuutta. Auton nykykunto on päältäpäin kaunis ja se on säilynyt täysin alkuperäisenä. Autoa on jossakin vaiheessa paikkamaalattu ja joitakin ruostevaurioita on korjattu. Kaikissa Chapron-erikoismalleissa oli nahkaverhoilu ovipahveja myöden ja tässä yksilössä se on hyvässä alkuperäiskunnossa.

Vuonna 1967 valmistettiin ainoastaan 9 kpl LeLéman mallia.
Tätä autoa voidaan pitää maailmanlaajuisestikin ajateltuna todellisena harvinaisuutena. LeLéman-mallia valmistettiin kokonaisuudessaan vain 27 kpl, joista 16 kpl on vanhemmalla, pystylamppuisella, keulalla. Näistä tuskin kovinkaan moni on edes säilynyt meidän päiviimme asti sillä nämä erikoismallit olivat vielä helpommin ruostuvia kuin tehtaan linjalta tulleet D-mallit. Tämä johtui korin tehdyistä muutostöistä, joita ei ruostumiselta suojattu. Hitsaussaumojen laatu ei myöskään ollut tehtaan laatutason täyttäviä.
Noin kymmenen vuotta sitten Pariisin Retromobilessa oli yksi saman ikäinen ja mallinen auto myytävänä. Kuntoa on mahdoton arvioida koska ilmoituksessa ollut kuva ei ollut myytävästä autosta. Hintapyynti oli tuolloin 80 000 euroa.
Antti
Lähde: Norbert Strahlendorffin haastattelu
1 Päivitysilmoitus