Tämä vanha Andre Citroënin velkakirja vuodelta 1933 tarttui mukaani Pariisista, Retromobile näyttelystä joskus kymmenen vuotta sitten.
Ostin velkakirjan vanhalta herrasmieheltä, jolla oli paljon erilaista painettua materiaalia myytävänä. Vaikka tämä asiakirja onkin tavallaan vain pala silloista liiketalouden arkea se oli jollakin tavalla niin viehättävä, että en malttanut jättää sitä ostamatta.
Kun tavataan Citroënin historiaa, voidaan todeta tämän asiakirjan omalta osaltaan todistavan hyvin surullista vaihetta tehtaan ja André Citroënin henkilökohtaisessa historiassa.
Talouden alamäki alkaa
Vuoden 1929 osakemarkkinoiden kriisi ja sitä seurannut taantuma iski Ranskaan 30-luvun alussa voimallisesti eikä autojen myynti vetänyt enää toivotulla tavalla. André Citroën sen sijaan uskoi tulevaisuuteen ja jatkoi voimakkaasti investointejaan vuonna 1933 uudistamalla Quai de Javelin tehtaan Pariisin keskustassa kaikkiaan 147 miljoonalla frangilla. Hän päätti uuden vallankumouksellisen automallin kehityksestä, joka vaati valtavat investoinnit niin kehityksen, patenttien hankinnan, että testauksen osalta. Ja kun tämä Traction Avanttina tunnettu auto vihdoin keväällä 1934 julkistetaan sen myynti ei lähtenyt toivotulla tavalla käyntiin.
Yrityksen maksukyky romahti eivätkä pankit enää antaneet yritykselle lainaa. Apuun kutsutut kumppanit kuten Mobil Oil, Budd, Chausson ja Michelin eivät hekään pystyneet estämään Citroënin ajautumista konkurssiin vuoden 1934 joulukuussa. Yrityksessä alkoi Michelinin hallitsema aika ja André Citroën syrjäytettiin yrityksen johdosta.Voi vain kuvitella millainen isku tuo on hänelle ollut.
Antti
3 Päivitysilmoitus