Peugeot- ja Citroën -autoja valmistava PSA Group on ilmoittanut tutkivansa mahdollisuutta ostaa amerikkalaisen General Motorsin (GM) liiketoiminnot Euroopassa. GM valmistaa ja myy Euroopassa autoja sekä Opel- että Vauxhall–brändeillä, joista jälkimmäisiä myydään vain Britanniassa.
Yhtiöiden väliset neuvottelut on tavoitteena saattaa loppuun lähiviikkojen aikana. PSA Group korostaa kuitenkin lausunnossaan, että on edelleen myös mahdollista että neuvottelut eivät johda sopimukseen. Opelin ostamisen lisäksi neuvotteluja käydään useista strategisista yhteistyömuodoista.
Jos yrityskauppa toteutuu, olisi PSA-Opel Euroopan automarkkinoiden toiseksi suurin toimija saksalaisen Volkswagenin jälkeen. Kauppa nostaisi PSA:n markkinaosuuden yli 16 prosentin, jolla PSA Groupe päihittäisi reilusti kotimaisen kilpakumppaninsa Renaultin, jonka markkinaosuus euroopassa oli viime vuonna noin 11% (Renault 7,29% + Nissan 3,65%). PSA Groupin pääjohtaja Carlos Tavares siirtyi yhtiön johtoon juuri Renaultin kakkosmiehen paikalta. Tavares’n johdolla PSA Group on noussut jälleen kannattavaksi, mikä antaa yhtiölle mahdollisuuksia laajentua myös yritysostojen kautta.
Autoalaa seuraavien asiantuntijoiden mukaan PSA:ta kiinnostaa Opelissa kaupan mukanaan tuomat valmistuksen volyymiedut, insinööriosaaminen ja erityisesti Opelin uusin sähköautoteknologia. Suurempien volyymien myötä valmistuksen yksikkökustannukset alenisivat nykyisestä, mikä taas näkyisi parantuneena kannattavuutena.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun PSA ja GM hierovat yhteistyötä. Tuoreessa muistissahan on viiden vuoden takainen yritysjärjestely, jossa GM hankki seitsemän prosentin osuuden PSA:sta. Suunnitelmat yhtiöiden yhdistymisestä kuitenkin kariutuivat ja GM luopui osuudestaan. GM:n tavoitteena oli kasvattaa omistusosuuttaan yhtiössä, mutta ilmeisesti PSA:n tuolloinen suurin omistaja Peugeotin perhe ei lopulta ollutkaan halukas luopumaan enemmistöosuudestaan ja päätösvallastaan. Teknologista yhteistyötä kuitenkin jatkettiin mm. pienissä tila-autoissa ja katumaastureissa käytettävän tekniikan kehittämisessä. Tämän yhteistyön ensimmäisiä hedelmiä ovat Opelin juuri esittelemä pieni katumaasturi Crossland X ja Citroënin tuleva C3 Picasson korvaaja C3 Aircross.
Opel/Vauxhal’n myynti on putosi vuosien 2008-2013 aikana noin puolen miljoonan auton verran, mutta on viime vuosina myyntiluvut ovat kääntyneet loivaan kasvuun. Myynnin pohjanoteeraus saavutettiin vuonna 2013, jolloin myynti jäi 824.000 autoon.
Opelin mallistosta parhaiten myyneet mallit ovat viime vuosina olleet Astra ja Corsa sekä uusista malleista 2012 esitelty pieni citymaasturi Mokka. Tosin Astran ja Corsankin volyymit ovat puolittuneet viimeisen 20 vuoden aikana.. Ylemmässä keskiluokassa (non-premium) on Opelin Insignia sinnitellyt kolmannella sijalla VW:n Passatin ja Skoda Superbin jälkeen, mutta viime myynti putosi reippaasti jääden 41.000 auton tasolle, jolla Insignia taisteli Ford Mondeon kanssa myyntitilaston neljännestä sijasta. PSA:n menestys ylemmässä keskiluokassa on ollut heikkoa. Ikääntyneen Citroën C5:n (5.593) ja hieman uudistetun Peugeot 508:n (21.700) yhteenlasketutkin myyntimäärät (27,364) jäävät reilusti jälkeen Insigniasta. Premium merkeistä Mercedes, Audi ja BMW ovat onnistuneet säilyttämään ja kasvattamaan osuuttaan tässä ylemmässä keskiluokassa, kun taas kaikki ei-premium-luokkaan laskettavat merkit ovat menettäneet osuuksiaan.
Opel on tehnyt tappiota Euroopassa lähestulkoon koko 2000-luvun ja yleinen näkemys on, että Brexit tulee huonontamaan tilannetta entisestään. Tätä onkin pidetty yhtenä syynä Opelin myyntiaikeille. Toisaalta Opel on PSA:n tavoin panostanut viime vuodet voimakkaasti tuotekehitykseen ja yhtiö on PSA:n tavoin kertonut esittelevänsä lukusia uusia malleja vielä tänä vuonna. Kaikkiaan on uusia Opel-malleja luvassa 29 kappaletta vuoteen 2020 mennessä.
PSA:n myynti Euroopassa viime vuonna oli noin 1,5 miljoonaa autoa markkinaosuuden ollessa noin 9,8%. Citroën myynti ja markkinaosuus ovat pudonneet vuoden 2010 huippulukemista (839.207kpl /6,03%) lähtien noin 40 prosenttia. Peugeotin myynti on pitänyt hieman paremmin pintansa, mutta hyvin ei ole mennyt leijonallakaan, sillä vuoden 2002 huippulukemista 1.289.702 myydystä autosta ja 8,78% markkinaosuudesta on sulanut pois aika tarkkaan kolmasosa.
PSA Groupen pääjohtaja Tavares’n mukaan yhdistymisestä huolimatta Opel tultaisiin säilyttämään saksalaisena brändinä. Suuria muutoksia on silti varmasti tiedossa, sillä Opelillakin on Euroopassa liikaa tehtaita suhteessa nykyiseen menekkiin, eli kannattavuuden parantaminen edellyttää toiminnan tehostamista. PSA:ssahan toiminnana tehostaminen on jo ollut käynnissä ja tulokset ovat alkaneet jo näkyä parantuneena kannattavuutena.
Jos ja kun yhtiöiden yhdistyminen toteutuu, tulee olemaan todella mielenkiintoista nähdä kumman yhtiön uusia pohjalevyjä tulevissa malleissa jatkossa käytetään. Citroënin uuden jousitusratkaisunhan on kerrottu soveltuvan mihin tahansa pohjalevyratkaisuun, joten pohjalevyn merkitys ei enää ole samalla tavalla niin kriittinen kuin hydraulijousitusta käytettäessä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan lopullista tietoa yrityskaupan toteutumisesta
Vesa
1 Päivitysilmoitus