Citroën on juuri esitellyt konseptiauton, jossa on nähtävissä piirteitä myöhemmin tänä vuonna julkistettavalle C3 Picasson seuraajalle.

Tila-auto-buumin laannuttua ja ostajien mielenkiinnon siirryttyä kaupunkimaastureiden suuntaan, Citroën ei enää uuden C3:n yhteydessä jatka Picasso-sarjaa eikä nimen käyttöä. Sen sijaan tulossa on maasturimaisempi pikkuauto. Tästä on varmasti jonkinverran esimakua Geneven autonäyttelyssä 2017 esiteltävässä C-Aircross -tutkielmassa.

Autossa on paljon elementtejä uudesta C3:sta ja samalla tietysti C4 Cactuksesta. Ulkonäkö on onnistunut, vaikka auto onkin todella epätavallisen näköinen. Hetken ulkonäköä  sulateltua se alkaa miellyttämään silmää, ainakin itselleni kävi näin. Hyvä esimerkki, että näyttävän auton ei aina tarvitse olla kooltaan iso.

Kuten aiemminkin olemme todenneet, konseptiautoissa on jo kauan ollut tapana tehdä kaappariovet, jotta auton sisusta saadaan hyvin näyttelyissä esille. Tätä oviratkaisua ei  tulla toteuttamaan C3 Aircross -malliin. Sisustus ja kojelauta vaikuttaa muutenkin hiukan liian futuristiselta tuotantomallia ajatellen.

C3 Aircross on suunniteltu yhdessä GM:n kanssa ja se jakaa perusrakenteita Opel Crossland X -auton kanssa. Siitä huolimatta näyttää siltä, että kadulla on vaikea uskoa kyseessä olevan ”sama” auto.

Mikko

Kuvat: Citroën