Vuoden 2017 lanseerauksen jälkeen C3 Aircross -mallia on valmistettu jo yli 330 000 kappaletta ja malli pitää vahvasti puoliaan kilpaillussa kokoluokassaan. Monipuolisen käytettävyytensä ansiosta C3 Aircross on erityisen soveltuva valinta aktiiviseen elämäntyyliinsä mukavuutta ja muunneltavuutta kaipaaville autoilijoille, mutta myös jokapäiväistä ketteryyttä ja käsiteltävyyden helppoutta toivoville kuljettajille.

Uusi C3 Aircross tulee nyt markkinoille entistäkin vahvemmalla muotoilulla ja uudistuneella keulalla, joka teroittaa mallin persoonallisuutta ja asemaa. Citroën CXPERIENCE -konseptiauton innoittama, ja vuonna 2020 markkinoille tulleen uuden C3:n myötä esitelty, Citroënin uusi keulan ilme on vahva, yksilöllinen ja helposti tunnistettava.

Keula ja erityisesti sen uudet etuvalot herättävät huomiota. Kromipäällysteiset keulan chevron-tunnukset ovat kasvaneet kooltaan ja kurottavat uusien C3– ja C4-mallien tapaan LED-valoja kohti, mutta entistä lihaksikkaammalla otteella. Uudet LED-valot lisäävät näkyvyyttä ja turvallisuutta ajoon. C3 Aircrossin keulaan on myös tuotu uudella geometrisellä kuviolla päivitetty etusäleikkö sekä uusi, mallin robustia luonnetta vahvistava hopeanharmaa etuhelman suojus, jota koristaa valittua väripakettia mukailevat värikkäät tehosteet.

Auton ulkopinnoille on nyt tarjolla yhteensä 70 eri yhdistelmää, jotka muodostuvat:

  • 7 korin väristä, joista 3 nähdään nyt ensimmäisen kerran: Khaki Grey, Voltaic Blue sekä Polar White
  • 4 väripaketista, joista 2 on uusia ja jotka leikittelevät tyylikkäillä tekstuuritehosteilla: anodisoitu oranssi sekä anodisoitu tummansininen. Väripaketit tuovat ilmettä tehostavat väriyksityiskohdat etuhelmaan, sivupeilien taustakoteloihin sekä takasivulaseihin. Takasivulasit toimivat myös uutena tunnisteena ja niiden ulkoasua täydentää uusi graafinen kuvio väripaketin mukaisesti
  • 2 katon väristä: valkoinen tai musta

C3 Aircross edustaa tutuksi tullutta modernia asennetta sekä persoonallisuutta rehellisellä SUV-hengellä, vertaansa vailla olevalla tilavuudella, muunneltavuudella ja jokapäiväistä elämää helpottavilla teknologioilla sekä ratkaisuilla. Halusimme korostaa näitä vahvoja elementtejä ja yhdistää ne entistä kypsempään muotokieleen sekä matkustusmukavuuteen. Lopputulos todella herättää huomion! Mallin ilme muuttuu radikaalisti kulmikkaan ja itsevarman keulan ansiosta ja istuinten uusi rakenne vahvistaa hyvän olon kokemusta auton sisätiloissa. Uusi C3 Aircross täyttää kaikki rastit ruutuun aitona ”SUV by Citroën” -mallina ja kantaa mukanaan kaikki menestyksen avaimet. Vincent Cobée, Chief Executive Officer, Citroën

C3 Aircross tuo saataville kaksi uutta 16” ja 17” kevytmetallivannevaihtoehtoa, joiden muotokieli on entistä graafisempi ja elävöittävämpi.

Uusia personointimahdollisuuksia on saatavana myös sisätilohin. Sisustusvaihtoehtoja on nyt neljä, joista jokainen edustaa erilaista tunnelmaa ja identiteettiä, jotta jokainen autoilija voi löytää itselle soveltuvimman:

  • Vakiotunnelma on selkeä sekä rönsyilemätön ja muodostuu harmaasta istuinverhoilusta, joka on yhdistetty harmaaseen tekstuuriin kojelaudassa
  • Urban Blue -sisustusvaihtoehto henkii modernia elämäntyyliä ja matkustusmukavuutta. Se yhdistää sujuvasti – klassisen urheiluvaatetuksen hengessä – sinisen kankaan ja sinisen nahkajäljitelmän, chevron-kuvioidut ristikkäisnauhat yläseläntuessa sekä sinisen, nahkaa jäljittelevän tehosteen kojelaudassa.
  • Metropolitan Graphite -sisustus on sekä kotoisa että trendikäs, ja se yhdistää grafiitin harmaan nahkajäljitelmän sekä revitynoloisen harmaan kankaan.
  • Viimeistelty Hype Grey -verhoiltu yhdistää harmaanvihreän nahan ja mustan nahkaa jäljittelevän materiaalin. Myös kojelauta on viimeistelty harmaanvihreällä kankaalla ja selkänojan yläosassa toistetaan Citroënin chevron-tunnusta.
C3 Aircrossin mukavuudesta huolehtivat mallissa uudet Advanced Comfort -mukavuusistuimet.

Metropolitan Graphite ja Hype Grey -sisustan viimeistelyssä on käytetty Citroënin uutta tunnusomaista, ensimmäisen kerran uudessa C4:ssä nähtyä päällitikkausta. Tikkauksen kuvio toistaa tyyliteltyä chevron-muotoa.

Uusi C3 Aircross tarjoaa kuljettajalle käytännöllisyyttä teknologioilla, jotka lisäävät seesteisyyttä ja turvallisuutta ajamiseen. Malli on varustettu uudella, selkeällä ja käyttäjäystävällisellä laajalla 9″ kosketusnäytöllä. Uusi korkeampitasoinen näyttö tehostaa Citroën Connect Nav sekä Android Auto ja Apple CarPlay -sovellusten kanssa yhteensopivan Mirror Screenin toimintoja. Langaton älypuhelimen lataus ja Citroën Connect Assist -hälytys ovat myös tarjolla.

Uusi C3 Aircross tarjoaa 12 intuitiivisesti käytettävää ajoavustinta, jotka helpottavat arkea ja lisäävät matkanteon turvallisuutta. Turvallisuusvarusteina ovat  muun muassa värejä toistava tuulilasinäyttö, aktiivinen hätäjarrutustoiminto sekä automaattiset kaukovalot. Arjen toimintoja helpottavia avustimia C3 Aircrossissa ovat muun muassa avaimeton lukitus ja käynnistys, pysäköintiavustin sekä Top Rear Vision -peruutuskamera.

SUV-luonne vahvistuu erilaisissa maastoissa sekä ajokelissä ajamista auttavan Grip Control® -pidonhallintajärjestelmän ja alamäkiavustimen avulla. Järjestelmän avulla kuljettaja voi mukauttaa etupyörien pitoa maaperän mukaan ja hillitä ajonopeutta myös erityisen jyrkissä laskuissa, jolloin kuljettaja voi kiinnittää kaiken huomionsa ohjaamiseen.Uusi C3 Aircross SUV on saatavana tehokkaina PureTech bensiinimoottoriversioina sekä BlueHDi-dieselmoottoreilla: PureTech 110, PureTech 130 EAT6-automattivaihteistolla, BlueHDi 110 sekä BlueHDi 120 EAT6-automaattivaihteistolla.

Antti

Lähteet ja kuvat: Citroën