Citroën C6 valmistus päättyi keväällä 2012. Pitkään oli epävarmaa, saako edesmennyt C6 lainkaan seuraajaa, vai siirtyykö vastuu suurista edustusluokan sedan-malleista sisaryhtiö Peugeotin ja DS Automobiles’in vastuulle. Nyt asiaan on saatu selvyys – Citroënin lippulaiva julkistetaan tehtaan satavuotisen taipaleen kunniaksi vuonna 2019.
Ranskalainen auto-moto.com -sivusto on julkaissut kuvan Citroënin tulevasta lippulaivasta. Kyseessä on viisiovinen suuri hatchback, joka pohjautuu pitkälti syksyllä 2016 Pariisissa esiteltyyn CXperience -konseptiin. Uusi malli julkistettaneen Citroënin 100-vuotisen taipaleen kunniaksi vuonna 2019. Auton muotojen takana on Citroënin omalla muotoiluosastolla työskentelevä Gregory Blanchet, jonka käsialaa on myös Citroen Aircross – konsepti, joka lanseerattiin lähes sellaisenaan markkinoille C5 Aircross -nimellä.
CXperience -nimi viittaa vahvasti Citroën CX:ään ja auton ulkonäössä onkin paljon yhtäläisyyksiä tuohon vuosina 1975-1990 valmistuksessa olleeseen, usein viimeiseksi oikeaksi Citroëniksikin nimitettyyn malliin. Huomionarvoista kuitenkin on, että tuleva Iso Kissa on korimalliltaan viisiovinen hatchback samoin kuin XM aikanaan, kun taas DS, CX ja C6 -mallit olivat neliovisia sedaneja, eli ranskalaisittain Berlinejä.
Mikäli tuotantomalli noudattaa CXperience -konseptin mittoja, sijoittuu uusi Iso Kissa 4,85 metrin pituudellaan XM:n (4,71) ja C6:n (4,91) väliin. Sen sijaan 3 metrin akselivälillään se ohittaa edeltäjänsä C6:n (2,9), mutta jää vielä lähes kymmenen sentin päähän CX:n pidennetystä CX Prestige -mallista (3,095).
Leveyttäkin autolla on huimat tasan kaksi metriä, jolla se ohittaa vajaalla neljällä sentillä Tesla Modes S:n. Eli auton mittojen puolesta lienee täysin perusteltua puhua Isosta Kissasta.

Uuden Ison Kissan tapauksessa ulkonäön jälkeen seuraavaksi suurin mielenkiinto kohdistuu auton tekniikkaan ja erityisesti jousitukseen. Mitään virallisia tietoja ei reilun kahden vuoden päästä julkistettavasta autosta luonnollisesti ole vielä kerrottu, mutta Citroënin toimitusjohtajan Linda Jackson’in eri yhteyksissä antamat lausunnot viittaavat vahvasti siihen, että autossa tullaan käyttämään Citroën Advanced Comfort -konseptissa kehitettyä uutta iskunvaimennustekniikkaa. Konseptiin kuuluu uusien innovatiivisten iskunvaimentimien lisäksi myös uudentyyppiset vyöhykerakenteiset istuimet, joissa pehmusteena käytetään memoryfoamia sekä korirakenteen jäykkyyden lisääminen hitsauspisteiden määrää kasvattamalla.
C4 Cactus -prototyypissä esitelty uusi jousitusratkaisu on pehmeän ja äänettömän kulkunsa vuoksi saanut vuolaasti kehuja autotoimittajlta. Hydraulijousituksen tarjoamaa vakiomaavaraa ja erinomaista matkustusmukavuutta myös kuormattuna, puhumattakaan aktiivisesta jousituksen säädöstä ajotilanteiden mukaan, ei uudella iskunvaimennusteknologialla kuitenkaan voida saavuttaa.
Voimanlähteenä tullaan näkemään plug-in -hybridiin perustuva toteutus, jossa tehokkain bensiinimoottori tarjoaa 200 hevosvoimaa etupyörille ja taka-akselille sijoitetut sähkömoottorit tuottavat vielä 2×50 hevosvoimaa, eli yhteensä käytettävissä on 300 hevosvoimaa. Pelkällä sähköllä ajettaessa toimintasäde on 60 km.
Iso Kissa kilpailee kovassa sarjassa, jossa vastassa ovat mm. BMW 5-sarja, Audi A6, Mercedes E ja Lexus, eikä unohtaa sovi tulevaa DS Sedania tai Peugeot 508:n seuraajakaan. Riittääkö CXperience -konseptin ulkonäkö ja uusi innovatiivinen jousitustekniikka lunastamaan uudelle Isolle Kissalle asetetut odotukset jää nähtäväksi.
Vesa
Kuvat: http://www.auto-moto.com ja Citroën
06.08.2017 at 12:52
Kuinka luotetettavalta nämä Auto-Moton näkemykset kirjoittajasta vaikuttavat? Perustuvatko ne valmistajalta saatuihin tietoihin vai ovatko ne vain toiveikasta visiointia CXperiece-konseptiauton pohjalta?
Itse toivon hartaasti, jo ihan merkin imagon kannalta, että Ison Kissan perinne jatkuisi. C6:sta on jo pitkä aika ja nyt kun ei ole edes C5:ttä…
TykkääTykkää
06.08.2017 at 13:43
Oma kokemus on, että yleensä takana on pääosin tehtaan kertomaa faktaa, mutta lopullista auton designia tehdas varjelee kyllä loppuun saakka, joten kuvat on lehden oman toimitustiimin tulkintaa kaikesta siitä informaatiosta, jota eri lähteistä on onnistuttu kaivamaan. Lehdellä tuntuu olevan vahva näkemys että auto on jo itse asiassa pitkälti suunniteltu, ja se on sitten ”konseptoitu” eli tehty joihinkin ysityiskohtiin radikaaliltakin näyttäviä muutoksia, ettei auto näyttäisi ”liian tuotantovalmiilta”
TykkääTykkää
06.08.2017 at 14:05
Kuulostaa hyvältä! Ei muuta kuin odottelemaan.
TykkääTykkää
07.08.2017 at 21:42
Moi
Hienolta tuo kuvissa näyttää…mutta kilpaileeko samoista asiakkaista DS brändin kanssa?
Tuntuisi hieman omituiselta.
TykkääTykkää
08.08.2017 at 06:54
Hyvä kysymys !
PSAn nykyisten strategialinjausten mukaan DS valmistaa premium segmentissä kilpailevat 4 oviset sedanit sekä muut premium luokan autot, joissa pääpaino on ainakin tällä hetkellä citymaastureissa.
Peugeot kilpailee mallistoillaan lähinnä Volkkarin hallitsemassa ”near premium” luokassa ja mallisto on laajin kattaen kaikenlaiset korimallit poislukien viisioviset hatchbackit, koska ne on sovittu valmistettavan Citroen brändin alla. Eli uusi Iso Kissakin tulee siis olemaan viisiovinen hatchback XM:n tapaan.
Opelin osto saattoi hiukan sekoittaa tätä mallistrategiaa, mutta olen ymmärtänyt että Opeliltakin mallistoa jonkin verran karsitaan, koska laaja mallisto on osin päällekkäinen Peugeotin kanssa. Toisaalta Opelissa halutaan säilyttää tietty ”saksalaisuus” joka vetoasavähän toiseen ostajakuntaan kuin ranskalaisuus. Citroen ja DS ratsastaa eniten juuri tällä ranskalaisuudella.
Aika näyttää kuinka tämä strategia toimii…
TykkääTykkää
13.08.2017 at 23:07
Hieno strategia tiivistys!
Toisaalta kilpailu saman konsernin sisällä saattaa myös toimia.
Kuten V.A.G on osoittanut.
Toivotaan että uusi iso kissa tulee,
että autokaupassa olisi jotain mitä
käydä katsomassa.
muut autot alkavatkin olemaan
kuin yhdestä puusta tehtyjä.
TykkääLiked by 1 henkilö
14.08.2017 at 11:44
Juu toivotaan, että Citroenin rohkeus riittää tehdä Isosta Kissasta riittävän erilaisen, jotta erottuisi tuosta melko harmaaksi käyneestä massasta.
TykkääTykkää