PSA:n merkkien myyntiä Suomessa aiotaan vauhdittaa autojen verkkomyynnillä. Lisäksi lokakuussa avataan uusi, molempien merkkien yhteinen myymälä Herttoniemeen.

Tänään Kauppalehdessä julkaistun artikkelin mukaan maahantuoja Bassadone Nordic Automotiveen kuuluva Auto-Bon Oy aikoo vallata lisää markkinaosuuksia. Henkilöautoissa tavoite on 8,5 prosenttia ja hyötyajoneuvoissa kymmenen prosenttia vuonna 2022.
Käytännössä tämä tarkoittaa henkilöautoissa nykyisen markkinaosuuden lähes  kolminkertaistamista, sillä tämän vuoden alusta laskettuna merkeillä on noin 2,9 prosentin markkinaosuus. Vastaavasti hyötyajoneuvoissa markkinaosuus on nyt noin 6,4 prosenttia.

Auto-Bonin toimitusjohtaja Markus Vuolle sanoo, että esimerkiksi Peugeot on nyt selvästi kasvu-uralla kohti kolmen prosentin markkinaosuutta, vaikkakin luku jää vielä tänä vuonna kakkosella alkavaksi. Peugeotin mallisto uusiutuu voimakkaasti. Esimerkiksi 3008-mallia on myyty jo yli tuhat autoa.

Peugeot ja Citroën sopivat hyvin myytäväksi saman katon alle, sillä brändit ovat eriytyneet toisistaan voimakkaasti, ja niillä on eri kohderyhmät.
Markus Vuolle, Autobonin toimitusjohtaja

Samassa Kauppalehden jutussa kerrotaan PSA:n karsivan kovalla kädellä mallistoaan. Vuonna 2022 tarjolla tulee olemaan 13 Peugeot-mallia, kun nyt niitä on 25.

Citroënin mallisto vähenee 15:stä seitsemään. Meidän arvauksemme on, että mallistoon jäisivät C1, C3, C3 Aircross, Berlingo, C4, C5 Aircross sekä tuleva C6 eli CxPerience?
C4 Picasso loppunee, kun nykyisen mallin myynti alkaa hiipua?

Muuta huomioitavaa Kauppalehden jutussa on PSA:n premium-merkiksi kaavaillun DS:n malliston kasvattaminen, josta olemmekin jo aiemmin kirjoittaneet. Oletettavaa on, että Suomessa DS -mallisto tulee samaan liikkeeseen, vaikka Euroopassa DS:ien myynti on tarkoitus eriyttää omiin myymälöihinsä.

Kauppalehden koko artikkeli on luettavissa täältä.

Mikko

Kuva: PSA Group

Päivitys 02.09.2017

Voimme spekuloida mikä tulee olemaan Koivuhaan Citroën-myymälän asema sen jälkeen kun uusi liike avataan Herttoniemeen. Jo nyt Citroënit ovat Koivuhaassa siirretty syrjään eikä valikoima ole kaksinen. Onko alasajo jo alkanut ja jatkaako Veho ylipäätään jälleenmyyjänä? Jos näin on, päättyy 25-vuotta kestänyt Citroënin ja Koivuhaan yhteinen taival todennäköisesti tänä vuonna. Tämä tarkoittaa myös Automobile Citroën Ry:lle uuden kerhoiltapaikan etsintää.

Antti