Tänä syksynä tuli kuluneeksi tasan neljäkymmentä vuotta siitä, kun Citroën esitteli jo yli kolme vuosikymmentä tuotannossa olleesta 2cv:sta Charleston -erikoisversion. Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 1980 esitelty malli, oli saanut koriinsa 20-lukuun viittaavan nostalgiahenkisen värityksen. Auton ulkoasu oli Citroën 2CV -malliston myynnin edistämiseksi palkatun taitelijan Serge Gavinin käsialaa.
Serge Gavin’in ideoimana tehdas ryhtyi valmistamaan monista malleistaan pieniä erikoissarjoja, jotka olivat teknisesti identtisiä tuotannossa olevien perusmallien kanssa, mutta poikkesivat niistä mm. ulkovärityksen ja sisustuksen osalta. Yksikään 2cv:n aiemmista erikoismalleista ei ollut kuitenkaan aiheuttanut sellaista ostoryntäystä kuin Charleston.

Syksyllä 1980 esitelty 8000 kappaleen erikoissarjan Charleston pohjautui teknisesti 2CV6 Club-versioon. Erot löytyivätkin ulkonäöstä ja sisustuksesta. Penkit oli verhoiltu näyttävällä mustavalkoisella ”kukonaskel” -kankaalla. Korin värisellä punaisella (Rouge Delage) maalatuissa ajovalojen kuvuissa oli Clubin neliskulmaisista palattu jälleen Special-mallista tuttuihin pyöreisiin kauhalamppuihin. Viimeistellyn vaikutelman takasivat ruostumattomasta teräksestä valmistetut pölykapselit, joiden näyttävyys korostui punaiseksi maalattujen vanteiden ansiosta.
Hintaero yksinkertaisempaan perusmalliin eli Specialiin (21.600F) oli kuitenkin lähes viisi tuhatta frangia.

Alunperin 8000 kappaleeseen rajoitetun 2cv6 Charleston -mallin suosion siivittämänä tehdas päätti heinäkuusta 1981 lähtien ottaa tämän punamustalla (Rouge Delage/Noir) värityksellä varustetun mallin kolmanneksi tuotantomalliksi Special- ja Club- versioiden rinnalle. Charlestonin myyntihinta (26.400F) oli 1200 frangia teknisesti vastaavaa Club’ia kalliimpi. Hintaero yksinkertaisempaan perusmalliin eli Specialiin (21.600F) oli kuitenkin lähes viisi tuhatta frangia.
1981 alkoi Charleston -mallin varsinainen sarjatuotanto Levallois’n tehtaalla. Tuotantoversio poikkesi rajoitetun erän autoista kromattujen ajovalojensa ja yksinkertaisemman harmaan, salmiakkikuviolla tikatun velour -verhoilunsa osalta. Kylkien koristeraidat olivat rajoitetun sarjan autoissa olleet maalatut, mutta sarjatuotantomalleissa siirryttiin käyttämään valmistuskustannuksiltaan halvempia teippauksin toteutettuja raidoituksia.

Heinäkuussa 1982 tuotiin punamustan Charlestonin rinnalle keltamusta (Hélios Jaune/Noir) värivaihtoehto. Tämän suosio osoittautui kuitenkin vaatimattomaksi ja keltamusta väritys sai väistyä jo syksyllä 1983, kun se korvattiin kahdella eri harmaan sävyllä (Gris Cormoran et Gris Nocturne) maalatulla versiolla.

Citroënin maahantuoja Korpivaara lopetti 2cv:n maahantuonnin vuonna 1982. Sen jälkeen ovat alan harrastajat tuoneet maahan yksityisesti yli 60 2cv:tä. Autoverosta johtuen niistä valtosa on päätynyt liikenteeseen ns. korinvaihdon kautta, eli käytännössä autoja ei ole rekisteräity Suomeen uusina autoina, eikä niistä näin ollen ole tarvinnut maksaa autoveroa. Maahantuojan toimesta ei Suomeen tuotu Charleston -malleja lainkaan. Sen sijaan 2CV harrastajien toimesta niitä on tuotu maahan arvioiden mukaan ehkä noin parikymmentä kappaletta.

2CV:n valmistus Pariisissa päättyi vuonna 87, kun Levallois’n tehdas suljettiin. Tuotantoa jatkettiin kuitenkin vielä Mangualden tehtaalla Portugalissa aina vuoteen 1990 saakka.
Rättisitikka on autohistorian ikoni ja yhä edelleen lukuisien keräilijöiden suosikki ympäri maailmaa.
Viimeinen 2CV valmistui Mangualden tehtaan tuotantolinjalta 27. heinäkuuta 1990 kello 16.30. Kyseessä oli harmaa Charleston, joka päätyi torvisoittokunnan saattelemana Citroënin museoon. Kaikkiaan tätä sympaattista kulkuneuvoa valmistettiin vuosien 1948-1990 aikana yhteensä 5 114 969 kappaletta.

Rättisitikka on autohistorian ikoni ja yhä edelleen lukuisien keräilijöiden suosikki ympäri maailmaa. Viimeiset 10 vuotta mallistoon kuuluneella, hieman tavallisia malleja ”loisteliaammalla”, Charleston versiolla on oma erityinen paikkansa 2cv:n historiassa.
Katso 2CV Charleston – L’Amour Toujours Commercial – vuodelta 1980
Vesa
Kuvat: Citroën Communications ja Vesa Kasari
04.11.2020 at 15:46
Charleston, ja rättisitikka muutenkin, kuuluvat omalla kohdallani erottamattomana osana nuoren miehen autokuumeeseen. Ajokortti-ikään päästyäni 90-luvun alussa olin päättänyt hankkia ensimmäiseksi autokseni rättärin, jollaisesta olin haaveillut jo lapsesta saakka. Samoihin aikoihin eräs tuttavani oli hankkinut harmaan Charlestonin Belgian kautta. Se oli uusi ja upea – ja minulle vain etäinen haave. Minun olisi tyytyminen johonkin käytettyyn, minkä sattuisin löytymään. Charlestonia en koskaan saanut, mutta noihin aikoihin tarjoutui myyntiin valkoinen vuosimallin -88 Special. Olin aivan onnesta sekaisin, kun vanhempani ehdottivat, että laittaisimme yhteen minun autosäästöni ja he antaisivat loput kauppasummasta ylioppilaslahjakseni. Tuo Special on minulla edelleen ja sen kojelaudassa komeilee hopeinen laatta, johon on kaiverrettu lakkiaispäiväni. Näin myöhemmin olen ollut vain tyytyväinen, että tuo elämäni ensimmäinen ja ainoa rättäri oli sittenkin juuri tuota simppeliä perusmallia eikä haaveitteni Charleston. Specialin yhtenäisellä etupenkillä istuskellessa ja pientä moponmittaria katsellessa pääsee ehkä sittenkin parhaiten rättärin kulta-aikojen tunnelmaan 60-luvun lopulle.
TykkääLiked by 1 henkilö
04.11.2020 at 21:00
Asia on varmasti juurikin näin. Kiitos Topi kun jaoit tämän hienon tarinan 👍
TykkääLiked by 1 henkilö