Suomen maajoukkue kilpaili Sveitsin Lucernessa vuonna 1962 järjestetyissä ensimmäisissä soudun MM-kisoissa joukkueella, joka teki matkaa Citroën DS:llä. Mitalimenestystä ei saavutettu, mutta matka oli varmasti mieleenpainuva kaikille mukana olleille.
Fédération Internationale des Sociétés d’Aviron (FISA) päätti vuonna 1961, että olympialaisten tavoin koko maailman soutajien tulisi kilpailla mestaruudesta.
Ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin 6.-9. Syyskuuta Sveitsin Rotseellä, osallistui seitsemän veneluokkaa. Kilpailussa oli 401 kilpailijaa 24 maasta (Itä- ja Länsi-Saksa laskettu yhtenä maana) 107 veneellä. Myös Suomi oli mukana.
Suomen kahdeksan hengen joukkueeseen kuului perämies Reijo Sunden, Teppo Kesäläinen, Pekka Sylvander, Heikki Salo ja Markku Vepsä. Lisäksi yksikköä edusti Jorma Kortelainen Jämsänkoskelta ja kaksikkoa Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen Valkeakoskelta.
Suomeen ensimmäinen uudistetulla keulalla oleva DS19 saatiin tietojemme mukaan 25.9.1962 (4245002) ja se toimitettiin Riihimäelle. Miten ihmeessä joukkueella on voinut olla auto kisamatkalla jo syyskuun alussa?
Perämiehellisten nelosten karsintaerien maat arvottiin ja Suomen arpa osui toiseen erään, jossa oli myös sellaiset soudun huippumaat kuten Saksa ja Neuvostoliitto. Suomi jätettiin erän neljänneksi ollen vain Tanskaa nopeampi. B-finaalin jälkeen lopullinen tulos oli Suomelle 9. sija.
Kaksikot ilman perämiestä -sarjassa Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen arvottiin ensimmäiseen erään yhdessä Ruotsin, Kanadan, Sveitsin, Belgian ja Tshekoslovakian kanssa. Suomi sijoittui hienosti erän toiseksi heti Sveitsin jälkeen. Lopputuloksissa Suomen kaksikko oli viides. Hyvä suoritus pieneltä maalta!
Yksiköissä Suomen Jorma Kortelainen souti eränsä kolmanneksi ja oli lopputuloksissa kahdeksas.
Löysimme sattumalta kilpailumatkalta mielenkiintoisen kuvan, jossa Suomen joukkue on kuvattuna Citroën DS:n edessä. Roiskeläpistä päätellen auto voisi olla suomalainen, mutta onko sittenkään? DS on päässyt kilpailumatkalle uunituoreena, sillä D-mallin tuotanto uudistetulla keulan muotoilulla alkoi juuri syyskuussa ja se esiteltiin virallisesti vasta lokakuussa 1962 pidetyssä autonäyttelyssä Pariisissa. Suomeen ensimmäinen uudistetulla keulalla oleva DS19 saatiin tietojemme mukaan 25.9.1962 (4245002) ja se toimitettiin Riihimäelle. Väriltään auto oli anthrasite/gris/rouge. Miten ihmeessä joukkueella on siis voinut olla auto jo syyskuun alussa?
Mr. François Ribaton jäljitti kuvauspaikaksi Piz Buin vuoriston, joka on noin 130 km päässä Luzernin kilpailupaikasta. Suomen joukkue on kuvattu Piz Buin vuoriston edessä, todennäköisesti koska samaa nimeä kantava kosmetiikka-alan yritys sponsoroi soutukisoja. Samana vuonna Piz Buin järjesti vuoristossa myös ensimmäisen testin aurinkovoiteidensa toimivuudesta.
Entä roiskeläpät? Roiskeläppiä asennettiin myös ranskalaisiin DS:iin, koska auton aerodynamiikka ja lyhyt takaylitys aiheuttivat sen, että sadevesi lensi kauas ja korkealle auton takana. Todennäköinen selitys on, että suomalaiset urheilijat ovat saaneet auton käyttöönsä kisojen ajaksi Citroënilta.
Kaikki lisätieto tähän artikkeliin on erittäin tervetullutta!
Antti
Kuva: tuntematon kuvaaja, François Ribaton arkisto
Lähteet: Helsingin Sanomat, Wikipedia ja Sykes Racing
20.01.2021 at 12:18
Peili ei ole sitä mallia jota Korpivaara asensi D-malleihin ja Toyota-malleihin. Autossa on myös Pallas-mallin lisävalot ja kylkilistat? Onko kuva varmasti syyskuulta 1962?
TykkääTykkää
20.01.2021 at 12:20
Samoihin asioihin kiinnitimme huomiota. Muutakaan sopivaa kilpailua ei tullut vastaan, mutta ehkä tätä kautta saamme lisää tietoa.
TykkääTykkää
20.01.2021 at 12:27
Moi! Minusta näyttää siltä kuin tuossa autossa olisi viisipulttiset pyörät – ainakin pölykapseleista päätellen. Enkä oikein usko, että ihan alkupään faceliftissä olisi vielä ollut noita Cibién pallomaisia lisävalojakaan. Jokin ei nyt täsmää!
Juuso J.
TykkääLiked by 1 henkilö
20.01.2021 at 12:34
Kiitos Juuso kommentista! Asiaa pitäisi selvittää seuraavaksi soutajien keskuudesta. Mikä muu kilpailu voisi olla kyseessä jos ei nämä ensimmäiset maailmanmestastaruuskilpailut?
TykkääTykkää