G. V. Nordensvan kirjoitti vuonna 1956 DS:n esittelylehtisessä: ”Kun syvennyn niihin muistoihin, joita minulla on autotekniikan 45-vuotisesta kehityksestä ja johon itsekin olen vähäisessä määrin osallisena, en voi löytää mitään vastaavaa siitä hämmästyksen kohusta, jonka Citroën DS 19 aiheutti Pariisin autonäyttelyssä v. 1955.”
Lisäksi hän jatkaa: voidaan hyvin väittää, että yhtiö uudella mallillaan DS 19 “varasti” koko näyttelyn ja sai aikaan sen, että kaikki muut uutuudet saivat “soitella toista viulua”. Syy tähän ei ollut ainoastaan traditionaalisen “arkiauton” koko rakenteen täydellisessä mullistuksessa, vaan myöskin melkein siinä uskomattomassa tosiasiassa, että voitiin pitää uuden mallin monet erikoispiirteet salaisina aina siihen hetken saakka, jolloin lehdistötilaisuudessa kaikki tuli julkiseksi. Uuden mallin aikaansaaminen ei luonnollisestikaan ole ollut mahdollista ilman monien työläisten ja insinöörien myötävaikutusta. Kun kuitenkin on hyvin tunnettu tosiasia, että ammattilehdistön täysin perehtyneet vakoilijat useiden vuosien aikana, kaikin mahdollisin tavoin varustettuina, ovat olleet vaanimassa Citroënin keksintöä, on syytä ihmetellä sitä rikkumatonta kuuliaisuutta yhtiötä kohtaan, jota kaikki asianosaiset ovat osoittaneet luodessaan tätä käänteentekevää uutuutta.

Auto oli selvästi tehnyt mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Suomeen ensimmäiset DS:t saapuivat s/s Saimaan lastina 29.5.1956 ja virallinen ensi esiintyminen oli 13.6.1956 Pörssitalon linnanpihalla, osoitteessa Fabianinkatu 14. Ensimmäisessä erässä autoja tuli kaikkiaan neljä kappaletta, joista ihka ensimmäinen Auberginen värinen auto päätyi Turkuun johtaja Lindblomille, vain kolme päivää esittelyn jälkeen, vuoden 1951 lopussa hankitun 15 Sixin tilalle.

Järjestyksessä toinen auto meni Korpivaaralle itselleen. Tämä oli väriltään Verte ja se kantoi ensimmäisenä tunnuksenaan BI-660 rekisteriä. Tällä samaisella autolla Korpivaara osallistui myös Jyväskylän suurajoihin ja kuten kuvasta näkyy vauhdissa ei säästelty vaan DS:llä mentiin mutkissa kynnys maassa. Kaksi muuta autoa oli väriltään Champagne ja ne päätyivät jälleenmyyjille Seinäjoelle ja Lohjalle. Ensimmäisen erän sarjanumerot olivat niinkin pieniä kuin 1642–1645 ja ne olivat siis peräkkäisiä. Mainittakoot vielä, että myyntihinta oli tuolloin 1 167 287 mk, joka vastaa nykyrahassa noin 30 000 Euroa.


Varsinaisesti tuonti pääsi kunnolla käyntiin vasta loppuvuonna 1956. Toukokuun lopun jälkeen seuraava erä autoja tuli s/s Arielin lastina 7.10.1956. Tuolloin saapui 11 kpl autoja sarjanumeroilla 5155–5165, jotka olivat yhtä Rose-väristä lukuun ottamatta Auberginen värisiä. Samaisen kuun lopussa tuli vielä kolme autoa lisää, joten kaikkiaan vuoden 1957 määräksi saadaan 18 kappaletta Citroën DS -mallia.
Seuraavana vuonna kaikkiaan 85 jumalatarta rantautui Suomeen.
Antti
Päivitetty 11.012017: merkitty lainaus G. V. Nordensvan
25.02.2017 at 21:56
Hei,
Hieno artikkeli Suomen ensimmäisistä D-malleista. Harmi että kuvat Korpivaaran autosta ovat mustavalkoiset, vihreä ”Vert Printemps” oli hätkähdyttävä sävy. Väri muistuttaa Granny Smith -omenoiden vihreää ja on taatusti herättänyt huomiota. Väri ei innostanut asiakkaita ja poistui valikoimasta jo keväällä 1957. Säilyneitä yksilöitä on maailmalla vain muutama. Pieni korjaus liittyen 7.10 saapuneisiin autoihin:
Autoja tuli siis 11kpl, numerot 5155-5165, ja värit olivat seuraavat:
9 autoa olivat koriltaan Champagne (hyvin vaalea keltainen), katto Aubergine (munakoiso) ja verhoilu kirkkaan sininen. Suomen ainoa entisöity DS19 vuosimallia 1958 on täsmälleen samanlainen.
Yksi auto oli edellisten peilikuva, kori Aubergine, katto Champagne, verhoilu punertavanoranssi.
Viimeinen oli koriltaan Gris Rose (vaaleanharmaa), katto turkoosinsininen ja harmaa verhoilu.
Mainittakoon vielä että Suomen ensimmäinen DS oli ajokunnossa vielä 80-luvulla. Omistaja yritti pitkään myydä autoa, mutta kun ketään ei kiinnostanut hän romutti sen…
TykkääTykkää
29.03.2017 at 22:13
Suomen Champagne-Aubergine-värinen entisöity DS on vuosimallia 1957.
TykkääLiked by 1 henkilö