Sain viikonloppuna pitkästä aikaa tilaisuuden ajaa Citroen C6:lla. Ajomatkaa oli valitettavasti vain 60 kilometriä, mutta reittiin sisältyi kaikkea kaupunkiajosta moottoritien kautta huonolle hiekkatielle. C6 teki taas vaikutuksen, etenkin maantiematkailuun se on todella hieno auto. Tuntuu, että auto nielee tietä suorastaan leijumalla.
Vaikutuksen teki myös viimeisen kilometrin huonokuntoinen, nimismiehenkiharainen hiekkatienpätkä. En muista toista autoa, joka olisi selviytynyt samasta tiestä yhtä eleettömästi. Vastaava tienpinta on myrkkyä kaasunestejousitukselle, mutta C6:n tietokoneen pyöräkohtaisesti ohjaamasta iskunvaimennuksen 16 asennosta jokin ilmeisesti sopii tällekin pinnalle!
Citroen valmisti C6:sta vuosina 2005 – 2012 ainoastaan noin 23.000 yksilöä, joka on todella vähän sarjavalmisteiselle autolle. En tiedä oliko määrä tehtaalle pettymys tai tuottiko se tappiota, mutta mielestäni C6 oli alusta asti hinnoiteltu vastaamaan pientä valmistusmäärää.
Jos on C6:sta haaveillut, voisi olla oikea aika tehdä hankinta. Hinnat ovat etenkin ulkomailla nyt melko alhaalla ja hyviä yksilöitä on vielä tarjolla. Tosin bensiinimoottoriset, vähän ajetut yksilöt alkavat jo olla kortilla. Tämä moottori oli varmasti vähiten valmistettu ja kaiken lisäksi se jäi pois moottorivalikoimasta jo 2009. Etenkin harrasteautossa bensakone on oikeamman tuntuinen valinta, vaikka suorituskyky ja kulutus ovatkin korkeammat. Uskoisin, että tästä tulee lopulta se halutuin vaihtoehto harrasteautona.
Tullin uusimmasta verotusarvotaulukosta (syyskuu 2016) löytyy kolme kappaletta maahantuotuja diesel-C6:ia. Vanhimmasta 2006 mallisesta 253 tkm ajetusta on veroa mennyt n. 2600 euroa ja uusimmasta 2012 mallisesta, vain 40 tkm ajetusta, 9600 euroa. Tässä on sopivasti C6:n valmistusvuosien ääripäät. Summista voi karkeasti arvioida, paljonko maahantuodessa tällä hetkellä joutuisi maksamaan veroa.
Pienestä valmistusmäärästä johtuen C6 putoaa jossain vaiheessa väkisinkin harrasteautokategoriaan. Uusia osia tuskin saanee loputtomiin ja osiksi purettavia autojakaan ei tule olemaan paljoa. Joten nyt jos koskaan kannattaa toteuttaa haave Citroën C6:sta!
Mikko
Kuvan koeajettu auto:
Citroën C6 2.7 V6 HDI 208 FAP BVA Exclusive Pack Lounge 2006, Sitronen Oy
26.09.2017 at 22:45
Missähän se tarina siitä koeajosta ja itse autosta?
TykkääTykkää
27.09.2017 at 09:15
Hei, otsikko on ehkä vähän harhaanjohtava, tässä jutussa oli lyhyesti vain pikaiset fiilikset autosta. Pidempi koeajo löytyy täältä: https://monamicitroen.blog/2017/04/20/la-presidente/
Tulossa on myös varsinainen mallihistoria C6-mallista, se tarina on enäää muutamia faktoja vailla.
TykkääTykkää
03.11.2017 at 13:31
Täältä löytyy nyt historiikki Citroën C6:sta:
https://monamicitroen.blog/2017/10/24/citroen-c6/
TykkääTykkää