Viime vuonna pidetystä Citroën Conservatoiren huutokaupasta Auto-Bon Oy:n ostama Xantia 2.0i-16V VSX saapui Suomeen kuten Moottori-lehden numerossa 9/2018 kerrottiin. Pääsimme tutustumaan autoon lähemmin ja toteamaan miltä Xantia näytti uutena vuonna 1993.

Xantia 2.0i-16V VSX, Conservatoire
Conservatoiressa, eli Citroënin Heritage-kokoelmassa, ollut Xantia oli ajettu vain 89 kilometriä ennen pitkää varastointia. Kyseessä ollut X15A Preserie 3 eli esisarjan auto on ajan muotivärissä (Vert Vega), jota sai alkuun vain VSX-varustelun yhteydessä. Se erosi eniten myydystä SX-varustelusta etenkin jousituksen osalta, joka oli edistyksellinen Hydractive II. Ulkoapäin auto erosi vain maalattujen peilinkoppien osalta. Sisusta oli VSX-varustelun yhteydessä kuvien mukainen, voimakkaasti kuvioidulla kankaalla. Kirjoitimme aikaisemmin lähes identtisestä autosta, jossa tosin oli lisävarusteena korisarja ja kattoluukku.


Näiden varusteluerojen lisäksi Suomeen ostettu Xantia edustaa myös moottorin osalta aikansa huipputeknologiaa. Moniventtiilimoottorit tekivät tuolloin tuloaan, mutta 90-luvun alussa ne olivat vielä malliston kalliimpien mallien yksinoikeus. PSA:n 2.0i-16V tuotti 152-155 hevosvoimaa* ja siinä oli moniventtiilitekniikan lisäksi säätyvä imusarja, jolla parannettiin alavääntöä.

Autolla ajettiin Gibralttarilta Ranskaan ja sillä on ehditty myös Suomessa tekemään muutama retki. Tällä hetkellä matkamittarissa on 4 731 kilometriä, se ei ole edelleenkään paljon 25-vuotiaalle klassikolle.

Istuessa autoon tulee hieman epätodellinen olo. Aivan kuin aikakapseli olisi vienyt 90-luvun alkuun, kun tämä kaikki oli uutta. Samalla tulee mieleen, että tuohon aikaan tehtiin todella hyviä autoja.
HUOM! Tämä vähän ajettu Xantia VSX on nyt myynnissä Nettiautossa.
Xantia 2.0i SX, Suomiauto
Suomessa on ainakin toinen erittäin vähän ajettu, alkuperäiskuntoinen Xantia. Tämä yksilö on yksi ensimmäisistä Suomessa asiakkaalle luovutetuista autoista. Auton ensimmäinen omistaja oli Citroën-harrastaja, joka ylläpiti autoa pieteetillä. Vuosittainen ajosuorite pysyi maltillisena ja kuin ihmeen kaupalla auto ei missään vaiheessa päätynyt varsinaiseksi käyttöautoksi. Tällä hetkellä tällä Xantialla on ajettu alle 24 tkm!

Tässä Xantiassa on mukavin jousitus mitä Xantioissa on koskaan ollut. Jo seuraavaksi vuodeksi jousipalloja muutettiin ”kovemmiksi” ja mukaan tuli myös vajoamisenestoventtiili.

Moottorina on vahvavääntöinen 8-venttiilinen, kaksilitrainen ja 123 hevosvoimainen kone. Käytännössä ero 16-venttiiliseen on pieni mutta korkeammilla kierroksilla moniventtiilikone tuottaa enemmän iloa. Väri on harvinainen Gris Crepuscule, joka oli saatavilla vain kolmena tuotantovuotena.

SX-varustelun verhoilu on laadukas ja erittäin kestävä plyysikangas. Ensimmäisen korimallin Xantian etupenkkejä arvosteltiin puutteellisen reisituen osalta ja tämä epäkohta korjattiin vuoden 1997 face-liftin yhteydessä.
Kuvien Xantia on tällä hetkellä Citroën-harrastajan omistuksessa.
Antti
Kuvat: Antti Pitkänen
*ilmoitettujen hevosvoimien määrä vaihteli. Saksassa kilowatit oli laskettu suoraan hevosvoimiksi, mutta muutamilla markkina-alueilla, kuten Suomessa, moottoria markkinointiin 155 hevosvoimaisena.
Päivitys 08.01.2023, Xantia VSX myynnissä Nettiautossa. Autolla on ajettu noin 7 000 km ja hintapyynti on 14 900 €
19.09.2018 at 11:09
Xantia Vert Vegan värisenä herättää edelleen nostalgisia muistoja. Itselläni ensimmäisenä oikeana autona rättisitikan jälkeen oli 11/2000 rekisteröity 1.8 Berline Exclusive. Eli ihan viimeisiä sarjoja ennen C5-aikakautta. Oli hieno ja laadukas auto. Varsinkin upea sisustus on nykyisen kovamuovin aikana vain kaukainen muisto.
TykkääLiked by 1 henkilö
19.09.2018 at 11:09
Itselläni oli -94 mallinen VSX 2.0 8-venttilisellä koneella ja Hydractive 2:lla. Musta auto jossa oli samanlainen verhoilu kuin jutun VSX:ssä, mutta punasävyinen. Hieno hyvin varusteltu auto jota on vieläkin ikävä kun katselee näitä kuvia. Tekniikka toimi hienosti, ei mitään isompaa ongelmaa ollut. Ajoin autolla n. 80 tkm ja se vaihtui C5 I:een, joka oli kyllä pettymys Xantian jälkeen.
TykkääLiked by 1 henkilö