DS7 Crossback on merkin ensimmäinen SUV ja se esiteltiin ensimmäisen kerran Geneven autonäyttelyssä maaliskuun alussa 2017. Heti tuoreeltaan DS7 nähtiin myös presidentti Emmanuel Macronin virkaanastujaisissa. Auton Suomeen tuloa saatiin odottaa yli vuosi mutta nyt niitä on saatu ja ensimmäiset toimitetaan asiakkaille vielä tämän vuoden puolella.

DS7 Crossback esitti pääroolia Ranskan suurlähetystön pihalla jo toista kertaa. Tällä kertaa se esiteltiin siellä lehdistölle. Kuten aiemmin kerroimme, DS7 Crossback oli näyttelyvieraiden ihasteltavana Auto 2018 -messuilla 9.–11.11.2018 ja nopeimmat ovat käyneet tutustumassa autoon myös Suomen ensimmäisessä DS myymälässä. Nyt oli kuitenkin virallisen esittelyn vuoro.

IMG_2655.JPG
DS7 Crossback lähetystön pihalla.

DS7 Crossbackin lehdistötilaisuuden avasi Ranskan Suomen-suurlähettiläs Serge Tomasi, joka toivotti arvoisat vieraat tervetulleiksi tutustumaan Ranskan teollisuuden huipputuotteeseen. Varsinaisesta tuote-esittelystä vastasi Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle sekä Olli Nieminen.

DS brändin linkki ensimmäiseen, vuonna 1955 esiteltyyn, DS-mallistoon halutaan pitää vahvana.

IMG_2651.JPG
DS7 Crossbackin ohjaamo on viihtyisä ja varsinkin kuvassa oleva Rivoli-verhoilu upea. 

DS haluaa tuoda ranskalaisen hienostuneisuuden ja eleganssin automaailmaan. Niinpä DS7 Crossbackin eri versiot juontaa juurensa Pariisin merkittävistä paikoista kuten Rue de Rivoli ja Opéra Garnier. Jos tämän auton yhteydessä voidaan puhua perusmallista, se on kangasverhoilulla varustettu Bastille. Mukana on myös hieman muusta ryhmästä erottuva Performance Line, jolla kosiskellaan urheilullisemmasta ulkoasusta pitäviä ostajia.

IMG_2648.JPG
B.R.M kello on kuin koru ja piristää mukavasti kojetaulun ilmettä.

DS BASTILLE: ulkoiset yksityiskohdat kromia, musta etusäleikkö ja puskuri, pronssimaiset sisätilan materiaalit. Verhoilut Perruzi Bronze -kangasta, monitoiminen nahkapäällysteinen ohjauspyörä, keinonahkainen käsinoja sekä ovipaneelit, Guilloche-kuviointi keskikonsolissa.

DS PERFORMANCE LINE: urheilullisuus yhdistyy tyylikkyyteen kromisten yksityiskohtien avulla. Performance Line -logo konepellillä ja lokasuojissa. 19” pyörät. Alcantara-päällysteinen ohjauspyörä, Alcantara/keinonahkainen istuinverhoilu. Performance Line -matot, alumiiniset polkimet lisäämässä urheilullisuutta.

DS RIVOLI: on saanut inspiraationsa kuuluisasta Rue de Rivoli -pariisilaiskadusta. Ovenkahvoissa taustavalo, Rivolikaiverrus koristelaatoissa, kristallikoristeet keskusnäytön alapuolella, sähkösäätöiset istuimet. B.R.M. R180 – kojelautakello, joka kääntyy esiin 180 astetta, kun moottori käynnistetään.

DS OPERA: on saanut inspiraationsa Pariisin vanhasta Ooppera-talosta. DS Opéra -logot auton kyljissä, sisätiloissa verhoilut Nappa-nahkaa, platinaviimeistelty konepelti ja navigointi ja digiradio.

DS FAUBOURG: sisustuksessa käytetyt arvokkaat materiaalit, kuten nahka ja ebenpuu varmistavat hienostuneen viimeistelyn. Nimi on lainattu pariisilaiskadulta nimeltään Faubourg Saint Honoré, jolla sijaitsee monia ylellisyystuotteita myyviä liikkeitä. Myös Ranskan presidentin virka-asunto, Palais de l’Elysee sijaitsee tällä kadulla. DS Faubourg -sisustusvaihtoehto tulee tarjolle vuoden 2019 aikana samaan aikaan kun E-Tense 4×4 Plug-in hybridiversio DS7 Crossbackistä.

DS7 on sisustukseltaan tyylikäs. Penkit on erittäin onnistuneet ja ajoasento löytyy helposti. Uudempia PSA -tuotteita ajaneet löytävät hallintalaitteet tutuilta paikoilta. Kuljettajan ympäristöä hallitsee isot näytöt, joita voi personoida ja mittaristoon voi nykytrendin mukaisesti valita vaikkapa navigoinnin tai night vision näkymän.

Ranskalaisia autoja on arvosteltu toisinaan siitä, että penkinlämmittimien käyttökytkimien sijoittelu ei ole loogista. DS7 ei tee poikkeusta, sillä koeajetussa mallissa ne löytyi lopulta keskikonsolista tuhkakuppia muistuttavan luukun takaa. Minkäänlaisia ylimääräisiä ääniä ei sisustuksesta kuulu. Osien kiinnityksissä on ruuviliitosten määrää lisätty ja onkin mielenkiintoista seurata pysyykö tästä syystä sisustuksen hajaäänet poissa myös enemmän ajettujen autojen kohdalla.

IMG_2646.JPG
Muotoilu on hillitty ja se sisältää hienoja yksityiskohtia. Auton väri on Gris Platinium.

DS7 Crossback on varustettavissa monilla ajoavustimilla, joista mainittakoot Suomessa varsin hyödylliset DS Night Vision ja DS Connected Pilot.
Etupuskuriin sijoitettu infrapunakamera havaitsee pientareella liikkuvat yli 50 cm korkuiset jalankulkijat ja eläimet 100 metrin etäisyydeltä välittäen kuvaa tiestä ja korostaen mahdolliset tielle tulevat uhkat digitaalimittaristoon vaarojen huomaamisen helpottamiseksi. Koeajon aikana järjestelmää ei päästy kunnolla testaamaan.
DS Connected Pilot -järjestelmä säätää automaattisesti auton nopeuden ja etäisyyden edellä ajavaan. Tämän lisäksi aktiivinen ohjaus pitää auton kaistalla, kohdassa johon kuski on se määrittänyt.

DS Active Scan jousitus käyttää tuulilasikameraa tien epätasaisuuksien havaitsemiseen ja säätää auton iskunvaimennusta havaintoihin perustuen. Epätasaisella tiellä ajettaessa jousitus säätyy vastaanottamaan epätasaisuudet siten että auton koriin välittyy mahdollisimman vähän tärinää. Järjestelmä on aktiivinen 13 – 130 km/h nopeuksissa. Kuljettaja voi valita kolmesta ajotavasta Sport, Normal tai Comfort. Huono ajokeli ja pimeys eivät mahdollista kameran toimintaa ja tällöin jousituksen säätö ei ole aktiivinen.
DS Active Scan jousitus on kaikissa Suomeen tuotavissa DS7 Crossback malleissa vakiovarusteena. Järjestelmä toimii ajossa mallikkaasti ja kestää vertailun pahimpiin kilpailijoihin.

DS Active Scan ei ole Citroënin Hydractive 3+ jousituksen veroinen. Perinteisin teräsjousin toteutetun jousituksen rajat tulevat armotta vastaan.

IMG_2652.JPG
 PureTech 225 -moottori näyttää tältä. Varsin korkeaviritteinen 1.6-litrainen bensakone on käytössä nöyrä. 

Moottorivalikoima koostuu kahdesta dieselmoottorista, BlueHDi 130 ja BlueHDi 180, sekä kahdesta bensiinimoottorista, PureTech 180 ja PureTech 225. Kaikissa näissä vakiovarusteena uuden sukupolven 8-portainen EAT8-automaattivaihteisto. Koeajo suoritettiin PureTech 225 ja BlueHDi 180 moottoriversioilla, joiden ero käytännössä oli todella pieni. Moottorin äänet on saatu niin hyvin vaimennettua, että auton sisällä ei pysty sanomaan kumpi polttoaine on käytössä. Käytännön ajossa myös moottoreiden ominaisuudet ovat lähellä toisiaan vaikka paperien mukaan PureTech 225 on toki nopeampi niin huippunopeuden kuin kiihtyvyydenkin osalta.

IMG_2643.JPG
Toinen näistä autoista (Brun Andradite) on jo toista kertaa lähetystön pihalla. Etualalla oleva Or Byzantin -värinen auto on huomiota herättävin värivaihtoehto. Muut värit ovat hillitympiä.

Vuoden 2019 loppupuoliskolla mallisto täydentyy ladattavalla E-TENSE 4×4 -hybridillä, jossa on 200 hv bensiinimoottori ja kaksi 80 kW tehoista sähkömoottoria. Moottoreiden yhteisteho on suurimmillaan 300 hv. Nähtäväksi jää poistuuko tässä yhteydessä Diesel-teknologia DS:n valikoimista.
Vaihteistona toimii 8-portainen sähkötehosteinen EAT8-automaatti. Toinen sähkömoottoreista ja bensiinimoottori jakavat voimansa 8-vaihteisen automaatin kautta toisen sähkömoottoreista huolehtiessa taka-akselin voimansiirrosta.
Akuston teho on 90 kW ja ajettaessa täyssähköisesti auton toimintamatka on 50 km (WLTP) (tai 60km NEDC). Pikalatauksella akun saa ladattua 80 % täyteen 30 minuutissa.

IMG_2650.JPG
Active LED vision päävalonlähde muodostuu kolmesta pyörivästä LEDmoduulista.
Ohjauspyörän kulmasta, ajonopeudesta ja sääolosuhteista riippuen LEDit pyörivät ja jopa kallistuvat lyhentäen tai pidentäen valon kantamaa.

DS7 Crossbackin hinnat vaihtelevat välillä 44 300 – 60 600 euroa. Tosin kun autoa varustelee, hinta nousee helposti tuhansilla euroilla. Koeajettu PureTech 225 Grand Chic maksoi 70 808 euroa.

Antti

Kuvat: Antti Pitkänen
Lisätiedot: https://www.dsautomobiles.fi/