Ranskan presidenteille yksi automerkki on ollut ylitse muiden. Isot Citroën’it ovat palvelleet presidenttien pääasiallisina virka-autoina 50-luvulta lähtien näihin päivään asti. Nyt presidentti Macron’lla on kuitenkin huolia virka-autonsa valinnan kanssa. DS Automobiles’n hiljattain lanseeraama loistelias sedan DS9 olisi luonnollisesti sopivan ylellinen malli presidentin seuraavaksi virka-autoksi. Asiaan liittyy kuitenkin yksi iso ongelma. DS9 -malli valmistetaan Kiinassa.

Ranskalle oma autoteollisuus on aina ollut ylpeyden aihe. Sen vuoksi on melko mahdoton ajatus, että Ranskan presidentti ajaisi muunmaalaisella kuin ranskalaisella autolla. Isot Citroën’it ovat palvelleet presidenttien pääasiallisina virka-autoina 50-luvulta lähtien näihin päiviin saakka. DS:n irrottaminen Citroënista omaksi merkikseen 2014 on johtanut siihen, että Ranskan presidentin autotalliin hankitut uudet mallit ovat olleet lähinnä DS Automobiles’n valmistamia muutamaa Renaultia lukuunottamatta. Varsinaista edustusluokan autoa ei DS Automobiles’lla ole kuitenkaan ollut toimittaa presidentillekään, ennen tänä vuonna myyntiin tullutta isoa DS9 sedania.

Uutta ranskalaista edustussedania odotellessa presidentti Hollande’n ja Macron’in autoina on nähty pienempiä DS-malleja mm. Citroën DS5 ja DS7 Crossback, mutta valtionpäämiestason tapaamisissa on pääsääntöisesti presidenttiä kyyditty viimeisellä isolla Kissalla eli Citroën C6:lla.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on sarkozyt-lahdossa-versaillesista_ostettu-ja-ladattu-kuva-alamy-espanjan-saititila-13.9.2021-1.jpg
Citroën C6 -mallit ovat palvelleet jo neljää Ranskan presidenttiä (Chirac, Sarkozy, Hollande, Macron) .
Nicolas Sarkozy lähdössä viimeistä kertaa Elysee Palace’sta vaimonsa Carla Bruni-Sarkozy’n kanssa
Paris, France on May 15, 2012. Photo by Mousse/ABACAPRESS.COM

Vuodesta 2005 lähtien palveluksessa olleet C6-mallit alkavat kuitenkin malli-ikänsä puolesta olla jo melko vanhoja presidentin virka-autoksi. Tyylikkään ulkonäkönsä puolesta ne toki kelpaisivat edelleen, mutta näin ilmastomuutoksen ja vihreiden ympäristöarvojen paineessa myös presidentin autolta edellytetään vähäpäästöisyyttä, ellei peräti nollapäästöjä. C6:n voimalinjanahan on vuosituhannen vaihteen tienoilta periytyvä 3-litrainen V6-bensiinimoottori tai vaihtoehtoisesti 3-litran dieselmoottori, molemmat ilman hybridi-ominaisuutta. Tämän päivän ympäristöä säästävällä mittapuulla arvioiden ovat nuo molemmat moottorieknologiat jo auttamattomasti vanhentuneita.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on macronnin-virkaanastujaiset.jpg
Virkaanastujaisissaan presidentti Emmanuel Macronin oli valinnut kyydittäjäkseen DS7 Crossback’n

Presidentin autoksi pääseminen on luonnollisesti iso ja taivoiteltu asia mille tahansa automerkille. Kyseinen brändi ja automalli saa väistämättä aina runsaasti ”mainosaikaa”, kun presidentin menemisiä ja tulemisia seurataan herkeämättä mediassa. DS7 Crossback sai paljon positiivista julkisuutta, kun Macron vilkutteli pariisilaisyleisölle autoon varta vasten presidentin virka-ajoja varten suunnitellusta ”avokonttorista”. On varsin luultavaa, että DS Automobiles’llakin pidettiin hyvin luonnollisena, että myös yhtiön uudesta lippulaivasta DS9:sta tulisi jatkossa Ranskan presidentin virka-auto.

Näin ollen tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että lähes 70 vuotta pitkä perinne on katkeamassa ja Ranskan presidentin autona nähdään jokin muu kuin Citroën tai DS.

Presidentinhallinnon nihkeä suhtautuminen uuden mallin käyttöönottamiseen on ehkä kuitenkin lopulta tullut yhtiölle jonkinasteisena yllätyksenä. DS9:n valmistuspaikaksi on yhtiön kertoman mukaan valikoitunut Kiina siitä syystä, että Kiina on tällä hetkellä maailman suurin isojen sedankoristen autojen markkina-alue. Lisäksi DS9:n kaltaisen kalliin edustusluokan auton valmistusmäärä jää väistämättä melko pieneksi, minkä vuoksi kannattavuuden varmistamiseksi täytyy tuotantokustannukset pyrkiä pitämään mahdollisimman alhaisina. Eli liiketaloudelliselta kannalta tarkastellen DS9:n valmistuspaikan valinta on hyvin perusteltu ja ymmärrettävä. Mutta valtionpäämiestasolla kaikkiin päätöksiin vaikuttaa aina vahvasti myös politiikka ja tässä tapauksessa siis maailmanpolitiikka. Medialle eikä myöskään kansalaisille tai Ranskan europpalaisille kumppaneillekaan ei haluta antaa mahdollisuutta kritisoida presidentin edustusautovalintaa, joten DS9:ää ei suurella todennäköisyydellä tulla näkemään Ranskan presidentin edustusautona. Näin ollen tällä hetkellä näyttää valitettavasti siltä, että lähes 70 vuotta pitkä perinne on katkeamassa ja Ranskan presidentin autona nähdään jokin muu kuin Citroën tai DS.

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on s0-la-ds-9-privee-de-defile-du-14-juillet-683035-edited.jpg
DS9-mallin suuri ongelma Ranskan presidentin näkökulmasta on siinä, että se valmistetaan Kiinassa.

On vaikea arvioida ovatko valmistusmaahan liittyvät ”poliittiset ulottuvuudet” olleet pöydällä, kun PSA Groupin johdossa tehtiin päätöksiä uuden lippulaivamallin valmistuspaikasta. Jos ja kun olivat, niin yhtiö otti tietoisen riskin, joka tällä kertaa näyttää realisoituvan. Jos ja kun presidentti Macronin päätös pidättäytyä Kiinassa valmistetun DS-mallin käytöstä pysyy voimassa, on presidentillä käsissään ongelma: mistä seuraava ranskalainen edustusauto. Presidentin kannalta hyvät vaihtoehdot näyttävät olevan kovin vähissä. Jatkaako malli-iältään jo 16 vuotta täyttäneen C6 mallin käyttämistä vielä joitakin vuosia. Näin iäkkään auton käyttämiseen edustusautona alkaa väistämättä sisältyä jo auton toimintavarmuuteen liittyviä riskejä.

Renaultin tai Peugeotin mallistossakaan ei löydy presidentin ajokiksi kelpaavia sedaneita, joten ehkä arkinen ja pakettiautomainen Espace nähdään jatkossa yhä useammin presidentin ajokkina. Tosin sen osakkeet laskivat melkoisesti presidentti Macron’in taannoisella Puolan vierailulla. Presidentti Macron oli nimittäin valinnut Puolan matkalle virka-autokseen panssaroidun Renault Espacen. Yön jälkeen Renault ei kuitenkaan enää käynnistynyt ja apuun jouduttiin kutsumaan Puolan suurlähettilään panssaroimaton Citroën C6. Renaultin Espace -malli ei yleisestikään ole ollut tunnettu korkeasta laadustaan, mutta nyt vika iski todella kiusallisesti kohdassa, jossa julkisuutta oli tarjolla tarpeettoman paljon.

DS Automobiles on tiettävästi suunnittelemassa suurta loisteliasta 7 paikkaista edustusmaasturia. Auton on määrä tulla markkinoille -24-25. Mallin valmistusmaasta ei vielä ole päätöksiä, mutta ennakkotietojen mukaan mallia valmistettaisiin sekä Euroopassa että myös Kiinassa. Saapas nähdä jäädäänkö presidentin hallinnossa odottamaan tätä mallia vai tehdäänkö presidentin edustusauton valinnassa ratkaisuja jo ennen tätä.

DS:n suurin maasturi tulee pohjautumaan Stellantiksen suurimpaan pohjalevyyn. Täyssähköistä edustusmaasturia odotetaan markkinoille 2024-2025

Tämä ”kiinaongelma” ei koske tietenkään pelkästään Ranskan presidenttiä. On selkeitä viitteitä siitä, että monet vannoutuneet isojen Citroën- ja DS-mallien eurooppalaiset ostajatkaan eivät ole kovin mielissään suosikkibrändinsä lippulaivamallien valmistuksen siirtymisestä Kiinaan. Aika näyttää riittääkö ranskalaismerkkien ystävillä ymmärrystä. Citroënin uusi C5X-malli on DS9:n kanssa samassa tilanteessa, sillä sitäkin valmistetaan vain Kiinassa. Toivotaan sille menestystä Kiinan lisäksi myös Euroopassa, sillä ilman menestystä C5X jää suurella todennäköisyydellä viimeiseksi isoksi Citroën-malliksi pitkiin aikoihin.

Vesa

Kuvat: Citroen Communications, DS Automobiles, Alamy.com, Caradisiac, carthrottle.com