Merkin satavuotisessa historiassa Citroën Rosalie on kiehtova 1930-luvun automalli. Se on kuin evoluution puuttuva lenkki vanhan takavetoisen kanttiautomalliston ja vallankumouksellisen Traction Avantin välistä. Kuten Citroën Suomessa -kirjassa on todettu, Suomeen ei aikanaan tuotu Rosalie-malleja erinäisistä sattumuksista johtuen. Nyt, yli 80 vuotta myöhemmin, tämä puute on lopulta korjaantunut!

Juuri omistajalta saamiemme kuvien ja viestin mukaan valokuvien auto on saapunut Suomen kamaralle. Korimalli on se pisin ja auto on Familiale-mallia taittuvalla keskimmäisellä kolmannella penkkirivillä. Takaluukku on isolla, koko perän kokoisella ovella, eli auto on ollut aikanaan todellinen monikäyttömalli. Maskissa on yhteistä sukunäköä Traction Avant -malleihin, mutta kooltaan auto on suurempi ja etenkin paljon korkeampi. Uutta aikaa edustaa Traction Avant -mallien kanssa yhteinen moottori, mutta esimerkiksi jarrut ovat vielä mekaaniset! Vuosimallista ei meillä ole aivan tarkkaa tietoa, mutta 1936 on varmasti aika lähellä totuutta.

Rosalie -malleja valmistettiin 1932-38

Citroën Rosalie -mallit muodostivat merkin henkilöautomalliston vuodesta 1932 eteenpäin. Lempinimi Rosalie tuli tälle automallille aikanaan uskomattomia kestävyysennätyksiä ajaneen kilpa-auton mukaan. Rosalieta edelsivät C4 ja C6 -mallit, joiden kanssa se jakoi aikakaudelle ominaiset perinteiset tekniset ratkaisunsa. Se oli myös edeltäjiensä tapaan saatavana useampana moottori- ja korivaihtoehdolla, viimesinä vuosina jopa dieselmoottorilla, ensimmäisenä Euroopassa. Kun vallankumouksellinen etuvetoinen Traction Avant -malli esiteltiin vuonna 1934, Rosalie pidettiin edelleen mallistossa vuoteen 1938 saakka. Kaikkiaan mallia valmistettiin nelisylinerisenä 88 090 kpl  ja kuutoskoneella 7 230 kpl.

Näin vanhan Citroënin maahantuonti on aina merkkitapaus. Onnittelemme auton omistajaa ja toivomme pääsevämme myöhemmin tarkemmin tutustumaan hankintaan. Autossa on tällähetkellä pieniä puutteita. Jos lukijoilla on vinkkejä pisteosista tai jopa sopivasta moottorista (Traction tai ID-moottori?), voimme välittää ne eteenpäin.

Mikko

Kuvat: Rosalie omistaja