Citroën viimeistelee parhaillaan uutta isoa sedaniaan vahvistaa yhtiön toimitusjohtaja Vincent Cobée englantilaisen Autocar-lehden haastattelussa. Uusi Iso Kissa ei kilpaile markkinoilla ensisijaisesti hinnallaan, vaan lähtee kilpailuun omilla vahvuuksillaan mukavuudella ja muista poikkeavalla tyylillään.
Cobée’n mukaan Citroën ei positioidu brändinä sen paremmin premium- , mainstream tai lowcost-luokkaankaan, vaan voi valmistaa brändilleen ominaisia autoja kaikissa koko- ja hintaluokissa. Uusi suuri sedan-malli on hänen mukaansa osoitus Citroënin kyvyistä ylemmällä tasolla.

Tulevasta mallista, joka saapuu vuoden 2021 loppuun mennessä, nähtiin ensimmäiset viiteet vuoden 2016 Cxperience-konseptissa, jolla oli samanlaiset mitat kuin vanhalla C6: lla ja jossa käytettiin bensiini-sähköistä plug-in-hybridi-voimansiirtoa. Futuristinen Cxperience konsepti esitteli myös Citroënin legendaarisen hydraulijärjestelmän korvaavaa Advanced Comfort -teknologiaa, joka on sittemmin otettu tuotantoon C4 Cactus ja C5 Aircross -malleissa. Jousituksen perustana olevien hydraulisten ”tyynyjen” ja erikoisiskunvaimentimien lupaillaan antavan ”taikamattomaisen” pehmeän kulun takavuosien Citroënin tapaan. Eräiden tietojen mukaan isossa sedanissa järjestelmään kuuluisi myös kameralla ohjattu aktiivinen iskunvaimennuksen säätö.

Uusi iso sedan rakentuu samalle EMP2-alustalle kuin sisarusmallit, Peugeot 508 ja vasta julkistettu DS 9. Kuten näissä malleissa, myös Citroenin lippulaivan mallisto tulee olemaan pitkälti sähköistetty perustuen plug-in-hybridimoottoreihin, joka tuottaa noin 50 kilometrin toimintasäteen sähköllä ajettaessa.
Vaikka EMP2-pohjalevyä ta ei tällä hetkellä ole suunniteltu sähköautoille, sen uskotaan olevan mukautuva ja mahdollistavan myös täyssäköisen voimanlähteen. Toimitusjohtaja Cobée vahvisti, että sedanin tuotanto käynnistyy plug-in hybidimallistolla, mutta täyssähköisen version odotetaan saapuvan mallistoon melko pian. Mielenkiintoista on, että auton design tulee vaihtelemaan alueittain paikallisen maun mukaan. Mallin tuotannosta valtaosa uskotaan myytävän Kiinan markkinoille, jossa sedan-koriset autot ovat säilyttäneet vahvan asemansa maasturibuumista huolimatta. Myös Euroopasta uskotaan löytyvän myyntipotentiaalia uudelle Isolle Kissalle jonka edeltäjän C6-mallin valmistus päättymisestä ehti kulua kahdeksan pitkää vuotta.
Vesa
Lähde: Autocar , Vincent Cobée’n haastattelu
Kuvat: Autocar, Citroën
31.05.2020 at 10:58
Tärkeä malli jo merkin imagonkin kannalta. Nykyinen C5 Aircross on vähän turhan tavanomainen ja huokeankin oloinen ollakseen Citroenin kallein ja suurin malli. Itse ajan sellaisella ja olen autooni oikein tyytyväinen, mutta silti alitajunnassa hävettää ajatus, että eikö Citroen pysty persoonallisempaan ja parempaan enää.
TykkääLiked by 3 people
31.05.2020 at 12:17
Samaa mieltä. Kyllä perinteet velvoittaisi yhtiön pitämään malliston huipulla linjakkaan ja edustavan automallin. Nämä SUV:t ovat oma lukunsa, jollainen toki pitää olla myös tarjolla.
Mutta mitä tulee niiden jälkeen?
TykkääLiked by 1 henkilö
04.06.2020 at 11:50
Rohkeutta olla erilainen vaan pitäisi olla. Sehän on tämän merkin juttu! Ja joskus voisi vähän, edes pikkiriikkisen, mennä jopa omituisuudenkin puolelle! Kuten aikoinaan vaikka satelliittikatkaisimet tai rullamittari CX-, BX- ja Visa-malleissa. Rullamittarin nykyversio olikin uskallettu laittaa C5 aircrossiin! Toki numeronäytön oheen, mutta silti hieno oivallus. Ja BX:n grillitön keula oli jotain aivan muista poikkeavaa ja hienoa vuonna 1983. Toivottavasti johto tulee vielä järkiinsä ja palauttaa hydraulialustan takaisin tuotantoon.
TykkääLiked by 2 people
04.06.2020 at 17:21
Niinpä.
Sanoisin, että kyllä rohkeuttakin merkiltä on kuitenkin löytynyt myös ihan viime vuosinakin. Esimerkiksi alunperin konseptina esitellyn C4 Cactuksen ottaminen tuotantoon lähes sellaisenaa Airpump’eineen oli mielestäni aika rohkea veto.
Hydrauliikan ongelmana oli ensisijaisesti kalliimmat tuotantokustannukset ja sen tuoma kalliimpi markkinahinta tai vaihtoehtousesti pienempi myyntikate per auto. Myös tekniikan tuom lisäpaino ja siitä johtuva kulutuksen kasvu oli hankala näinä aikoina, kun päästörajat ovat jatkuvasti tiukentuneet.
Myös se että hydrauliikkaa ei voitu/haluttu hyödyntää PSAn muissa malleissa johti huonompaan ”konsernisynergiaan” Citroenin osalta verrattuina konsernin muihin merkkeihin, jotka jakavat käytännössä kaiken teknologian keskenään.
Näistä esitetyistä ja sinänsä kelvollisista perusteluista huolimatta olen ehdottomasti samaa mieltä, että hydrauliikasta luopuminen oli virhe, joka saattaa vielä koitua Citroenin kohtaloksi, koska sen myötä katosi iso osa yhtiön, ja etenkin Ison Kissan, identiteettiä.
TykkääLiked by 1 henkilö
04.06.2020 at 21:24
Uusi passiivinen ”hydetyynyjousitus” ei ole kovinkaan jännä eikä tekninen verrattuna aitoon hydejousitukseen. Mutta pisteet silti uudelle säästötekniikalla. C5 Aircross menee nimittäin mökkitielläni keijukaismaisen aineettomasti verrattuna edelliseen C5 X7:aan, joka oli hydestä huolimatta paljon pintakovempi ja paukautteli montuissa ikävästi. Vanhat DS:t ja CX:t voisivat sitten ollakin jo ihan oma juttunsa.
TykkääTykkää
06.06.2020 at 18:33
Juu hydraulialustat eivät tunnetusti ole olleet niin hyviä terävien kuoppien suodattamisessa olipa ne sitten teräviä asfaltin reunoja tai kohollaan olvia ratikkakiskoja. Ongelma on pahempi mitä uudempi Citroen malli ja sen myötä matalammat rengasprofiilit, jotka luonnostaan huomattavasti DS:sa ja CX:ssa käytettyjä 80- ja 70 -profiilin renkaita jäykempiä. Tässä suhteessa uusi ’tyynyjousitus’ on tosiaan varmaan parempi.
TykkääLiked by 1 henkilö
07.03.2021 at 05:01
minä ostan sen
TykkääLiked by 1 henkilö