Ensimmäinen uusi C4 Cactus bongattiin jo aikaisemmin, mutta tänään oli mahdollisuus tutustua autoon tarkemmin. Uusi C4 Cactus on erittäin mielenkiintoinen malli, sillä se saa kunnian tuoda uuden Citroënin jousitusteknologian kaikkien saataville. Miten se suoriutuu ja onko siitä kaasunestejousituksen manttelin perijäksi?
Täysin uudistunut Citroën C4 Cactus sekä Citroënin uusi, ultra-mukavaksi mainostettu Progressive Hydraulic Cushion -jousitus esiteltiin Helsingin Ruoholahdessa, Forum Boxissa tiistaina, 10.4.2018. Paikalla oli Auto-Bon Oy:n toimitusjohtaja Markus Vuolle, PR-päällikkö Katja Ruuskanen sekä tuotepäällikkö Olli Nieminen. Kuten aikaisemmin kirjoitimme tulee uutuus korvaamaan sekä vanhan Cactuksen, että muotoilultaan perinteisemmän C4-mallin.

Uuden C4 Cactuksen myötä Citroën tuo autoihinsa takaisin sen mukavuuden, joka on merkin lähes 100 vuotisen historian aikana rekentunut osaksi sen DNA:ta. Uusi C4 Cactus on ainutlaatuinen uudistuneen, raikkaan ja energisen ulkonäön lisäksi sen uudenlaisen mukavuusjousituksen, sohvamaisten Advanced Comfort -istuimien sekä parannettun äänieristyksen ansiosta. Lisäksi varusteluun on tullut mukaan mm. 7 uutta ajoavustinta ja PSA:n kiitellyt PureTech 110, 110 Automaatti sekä 130 ja BlueHDi 100 –moottorit.
Citroenin myynti kasvoi alkuvuonna Suomessa 30%, joten Citroënilla menee kaupallisesti hyvin. Pääkaupunkiseudulla myynnin kasvu oli jopa 100%. Odotus on, että C4 Cactus tulee olemaan C3:n jälkeen myynnillisesti merkin paras malli niin Suomessa kuin Euroopassa. Cactuksen lisäksi tänä vuonna on odotettavissa vielä syksyllä uusi Berlingo ja loppuvuodesta C5 Aircross.

C4 Cactuksessa 80% on uutta. Ulkopuolisista osista jopa 90% on täysin uusia. Uuden Citroën Cactuksen esittelyssä oli vahva side Citroënin historiaan tehdä mukavia autoja. Citroën haluaa olla sitä edelleen, mutta tämän ajan mittapuun mukaan. Mukavuus on muutakin kuin jousitus. Siihen liittyy vahvasti matkustamon hiljaisuus, mukavat penkit ja ergonomia. Citroën haluaa olla jälleen mukavuuden osalta se mistä merkki tunnetaan.
Se miksi suurikokoiset Airbump-kylkisuojat ovat poistuneet, linjaa auton tyyliä, joka halutaan nyt olevan enemmän porrasperäinen kuin katumaasturimainen. Silti suojat on edelleen olemassa juuri siellä missä niitä tarvitaan.
Uudessa C4 Cactuksessa on 12 ajoavustinta, joista puolet tähtää suoraan lisääntyneeseen ajoturvallisuuteen. Cactus on kilpailijoitaan noin 150 kg kevyempi, joten taloudellisuus on hyvällä tasolla. C4 Cactus painaa PureTech 110 moottorilla vain 1070 kg. Verrokiksi voi ottaa vaikka Ford Focuksen EcoBoost 125 moottorilla, joka painaa 1327 kg. Cactuksen voimalinjasta vastaa jo hyviksi ja taloudellisiksi todetut PureTech ja BlueHDi -moottorit.
Jousitus
Jousitus on C4 Cactuksessa täysin uusi. Iskunvaimentimet on toteutettu progressiivisilla, hydraulisilla vaimentimilla. Citroënilla on 20 patenttia liittyen tähän uuteen iskunvaimenninkonstruktioon. Jousituskomponentit Citroënille valmistaa KYB, joka valmisti myös Hydractive3:n jousisylinterit. Tämä järjestelmä nähtiin ensimmäistä kertaa jo ZX Rally Raid autossa Dakar-ralleissa ja Citroënin WRC-autoissa vuodesta 2001 lähtien. Tässä siis yksi Citroënin salaisuus rallipoluilta.
Kaasunestejousitukseen verrattuna uusi järjestelmä on yksinkertaisempi sekä edullisempi valmistaa ja huoltaa. Jäämme seuraamaan mikä on uusien komponentttien luotettavuus ja toiminta erilaisissa olosuhteissa. Kuinka paljon jousitus jäykistyy kovilla pakkasilla?
Advanced Comfort -istuimet
Mukavat penkit ovat osa C4 Cactuksen mukavuutta. Pehmeä 15 mm päälikerros, vankka sisustaosa oikein toteutettuna tarkoittaa istuinmukavuutta, tarjoten kuitenkin riittävän sivuttaistuen.

Sisätiloihin on saatavana viisi erilaista verhoilua. Vakioverhoilu on selkeä ja lähes minimalistinen. Sen lisäksi on saatavana neljä näyttävää vaihtoehtoa:
- Wild Grey, dynaaminen kangasverhoilu Advanced Comfort-istuimilla
- Metropolitan Red, viimeistelty ja selkeä Advanced Comfort -istuimilla
- Hype Grey, elegantti, korkealaatuinen viimeistely
- Hype Red, silmiinpistävän laadukas nahka-/beijge kangasverhoilu Advanced Comfort -istuimilla
Cactus ajossa
Koe-ajettu auto oli PureTech 110 Shine varusteilla ja automaattivaihteistolla. Auton perushinta on 24 000€. Tehdaslisävarusteina autossa oli lisäksi:
- Helmiäisväri Blanc Nacre
- Sisusta Metropolitan Red
- Katveavustin
- Pack Drive Assist
- aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä ja törmäysvaroitin
- kaistavahti
- kuljettajan vireystilan valvonta
- taukohälytin
- nopeusrajoituksen tunnistus
- Avaimeton lukitus ja käynnistys
- Pack Color Deep Red
- Peruutuskamera
- Alumiinivanteet
Selvää on, että auton jousitus oli kiinnostavin tekninen yksityiskohta ja sitä lähdettiin testaamaan Helsingin kantakaupungin mukulakivikaduille. Ennen sitä kiinnittyy huomio auton hiljaisuuteen. Tämä on ehdottomasti hiljaisin auto jota olen tässä koko ja hintaluokassa ajanut. Jos verrataan vaikka luokkaa suurempaan vanhemman sukupolven Citroën C5 X7 -malliin niin uusi Cactus on hiljaisempi. Automaattivaihteisto sopii hyvin auton mukavuusteemaan ja se toimii myös hyvin yhdessä PureTech-moottorin kanssa.
Hidastetöyssyt menettää merkityksensä jos ajat uudella C4 Cactuksella.
Verratessa jousitusta Citroënin kaasunestejousitukseen täytyy myöntää, että melko lähelle on uudella järjestelmällä päästy. Jos olet ajanut vanhemman sukupolven kaasunestejousituksella jää kaipaamaan ainoastaan rauhallisia ja pitkiä korinliikkeitä. Niitä uusi jousitus ei tarjoa. Mukulakivikadulle tuskin parempaa ja mukavampaa autoa on. Ei ainakaan tämän hintaista!
Mittasuhteidensa ansiosta uusi C4 Cactus on helposti hallittava. Sen pituus on 4,17m, leveys 1,71m ja korkeus 1,48m ja ketteränä ajettavana ja muunneltavana se sopii erilaisiin tarpeisiin niin kaupungeissa, moottori- kuin mökkiteillä. Se on
tilava, valoisa ja kutsuva sisustuksen yksinkertaisten muotojen, pehmeiden materiaalien sekä rauhallisten värien ansiosta.
Koeajon perusteella on helppo yhtyä Citroënin väitteeseen, että C4 Cactus on luokkansa mukavin auto. Ja vaikka se on vanhaa C4-mallia lyhyempi, tarjoaa se hyvät sisätilat neljälle matkustajalle.
Mitä mukavuus maksaa?
C4 Cactus PureTech 110 Live – 19 359€
C4 Cactus PureTech 110 Feel – 20 107€
C4 Cactus PureTech 110 Feel Aut. – 22 549€
C4 Cactus PureTech 130 Feel – 21 413€
C4 Cactus PureTech 110 Shine – 21 201€
C4 Cactus PureTech 110 Shine Aut. – 23 689€
C4 Cactus PureTech 130 Shine – 22 524€
C4 Cactus BlueHDi 100 Live – 19 926€
C4 Cactus BlueHDi 100 Feel – 20 666€
C4 Cactus BlueHDi 100 Shine – 21 746€
Bensiinimoottorit:
- PureTech 110 (Live, Feel ja Shine)
- PureTech 110 EAT6 automaatti (Feel ja Shine)
- PureTech 130 (Feel ja Shine)
Diesel:
- BlueHDi 100 (Live, Feel ja Shine)
- lisäksi syksyllä 2018 tullaan lanseeraamaan uusi BlueHDi 120 EAT6 automaatti.
Antti
Kuvat: Antti Pitkänen
26.04.2018 at 14:34
Moi
Tämä on kyllä uusista malleista kiinnostavin.
Toisena c3 aircross…hintakin
samalla tasolla.
TykkääTykkää