Citroën XM taitaa pitää nimissään yhtä merkin ennätystä henkilöautojen osalta, siinä nimittäin on kaikkiaan 13 lasista ikkunaa! Ikkunoiden määrää ei äkkiä tule ajatelleeksi, mutta XM:ssä etu- ja takaovien ikkunat on jaettu kahteen osaan ja lisäksi c-pilarissa on ikkuna, joten näistä... Continue Reading →
Auton ajaminen on 80 vuodessa muuttunut hämmästyttävän vähän, tai sitten Citroën on ollut aikaansa edellä. Tämä tulee mieleen lukiessa vanhaa Traction Avant -mallin omistajan käsikirjaa, jossa on edelleen ajankohtaisia asioita myös nykyautoilijoille. Traction Avant oli aikanaan moderni myös hallintalaitteidensa osalta.... Continue Reading →
Keväisin, ennenkuin heinä kasvaa korkeaksi ja lehti tulee puihin, on hyvä tarkkailla pikkuteiden varsia. Joskus nimittäin saattaa tehdä mielenkiintoisia bongauksia. Saimme lukijaltamme kuvan, jonka ensinäkemältä ei uskoisi liittyvän tämän blogin aiheeseen. Kuvan omatekoisen, kolmipyöräisen "traktorin" jäänteissä näkyy kuitenkin jotain tuttua:... Continue Reading →
Vuonna 1954 Karl Fazer Oy osti kaksi Traction Avant 11 Normale -autoa. Näistä toinen oli harmaa ja toinen, hieman myöhemmin saapunut auto, oli väriltään musta. Tämä ensimmäinen 10.4.1954 s/s Rosella Suomeen seilannut Berline 11 Normale maksoi uutena 667 999 mk... Continue Reading →
Ranskan eniten myyty automalli vuonna 1966 jäi Suomessa erittäin harvinaiseksi autoksi. Tämä 2CV:n tekniikan ympärille rakennettu, omintakeisen muotoilun omaava auto ei kiinnostanut suomalaisia autonostajia. Citroën Ami lanseerattiin Ranskassa 25 toukokuuta 1961 ja sillä täytettiin asiakkaiden tarve hieman isommasta ja uudenaikaisemman... Continue Reading →
Moottorin virittäminen on varmasti yhtä vanha harrastus kuin autoilukin. Aina on myös löytynyt joku kilpa-autoilusta innostunut, joka on alkanut valmistaa viritysosia muidenkin ostettavaksi. Tästä on esimerkki lähes sadan vuoden takaa, herra F. Crespelle. Pariisilainen F. Crespelle, joka mainoksensa piirroskuvassa esiintyi... Continue Reading →
Korpivaaran monivuotinen työnjohtaja herra Nikki sekä Yrjö Aho suorittivat 60-luvulla kokeen kuinka pitkälle Citroën DS:n tankillisella pääsee. Koe suoritettiin ajamalla auto Helsingistä kohti pohjoista mahdollisimman taloudellisesti. Tarina ei kerro, kuinka monta kertaa piti kuskia vaihtaa tai muuten pysähdellä, mutta autoa... Continue Reading →
Paikallislehdessäni julkaistaan säännöllisesti vanhoja valokuvia 1930-luvulta. Ilokseni tänä keväänä yhteen kuvaan oli ikuistettu todella vanha Citikka. Varsinais-Suomessa Yläneellä kuvattu auto on ilmeisesti ollut jonkinlainen kulissi, koska se esiintyy ainakin kahdessa eri kuvassa. Saamani tiedon mukaan kuvan henkilöistä on tunnistettu vain... Continue Reading →
Tutkitaanpa suomalaista lehtimainosta vuodelta 1994, jossa oli tarjolla 220 Citroën-huippuyksilöä. Maahantuoja mainosti näiden kautta myös merkin 60. juhlavuotta Suomessa. Mallit tulivat myyntiin jo vuoden 1994 puolella, jolloin tuli tosiaan kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Korpivaaran perustama Autoliike Teho sai Citroën... Continue Reading →
Vanha risainen sanomalehti lokakuun 14. päivänä 1934 kertoo Pariisin autonäyttelyn uutuuksista. Tämä näyttely ja vuosi on monellakin tapaa merkityksellinen Citroënin suomihistorian kannalta. Samana vuonna oli Korpivaara & Halla Oy aloittanut Citroënin maahantuonnin Suomeen nimenomaan etuvetoisen Traction Avant 7 -mallin myötä.... Continue Reading →
Istuipa C6:n millä penkillä tahansa, ajoi itse tai istui kyydissä, yksi asia on yhteinen: on aivan sama minne ollaan menossa tai kuinka kauan matka kestää. Kun sulkee auton oven ja laminoitu sivulasi liukuu omalle paikalleen, muu maailma tuntuu jäävän kaukaisuuteen.... Continue Reading →
Citroën CX korvasi 20-vuotta tuotannossa olleen DS-mallin vuonna 1974, jolloin sen valmistus alkoi uudessa Aulnay-sous-Bois’n tehtaassa. Suomeen ensimmäiset CX-mallit saapuivat seuraavan vuoden keväällä. Citroën CX:n lanseeraus tehtiin näyttävästi ja epätavallisesti vuonna 1974 ajamalla autot autotoimittajien toimesta Ruotsin lapista Pariisiin. Käytössä oli kaikkiaan... Continue Reading →
Pariisin pääkadulle avattiin kymmenen vuotta sitten Citroënin uudistettu näyttelytila, C42, jossa avajaisten jälkeen on vieraillut yli 10 miljoona kävijää. Näyttelytila rakennettiin osoitteeseen 42 avenue des Champs-Élysées, jossa Citroënilla oli ollut jo pitkään myymälä sekä myöhemmin ravintola nimeltään Hippo Citroën. Paikan... Continue Reading →
Huhtikuussa 1987 Citroën ilmoitti lopettavansa Rättisitikan valmistuksen Ranskassa ja sulkevansa vanhimman tehtaansa seuraavan vuoden kuluessa. Karkauspäivänä 29. helmikuuta 1988 ajoi Pariisin lähistöllä sijaitsevan Levallois Perret'n tehtaan portista ulos viimeinen Ranskassa valmistettu 2CV. Vuodesta 1949 lähtien tuotannossa olleen mallin valmistusta jatkettiin kuitenkin... Continue Reading →
Citroënin autotehtaalla on ollut läheinen yhteistyö Michelinin kanssa aina siitä lähtien kun ensimmäinen Type A rullasi tehtaan ovista ulos vuonna 1919. André Citroën ja Édouard Michelin tekivät läheistä yhteistyötä myös henkilökohtaisella tasolla. Citroënin autot ovat perinteisesti rullannut tehtaan linjalta aina varustettuna Michelinin... Continue Reading →

Viimeisimmät kommentit artikkeleihin