Citroënilla oli laaja kuorma-auto mallisto. Citroën käytti kuorma-autoissaan ennakkoluulottomasti Diesel-moottoreita sekä nelivetojärjestelmiä. Nämä työmyyrät ovat kuitenkin jääneet monilta unohduksiin.

Kahlataan historiaan hieman, tai saman tien vähän enemmänkin, taaksepäin. Ennen sotiamme alkaen vuodesta 1934 eteenpäin Suomeen tuotiin verkkaisesti Citroën kuorma-autoja, juuri perustetun Autoliike Teho:n toimesta. Vuonna 1934 tuli maahan vain kolme Type 45 kuorma-auton alustaa, jotka koritettiin linja-autoiksi. Seuraavana vuonnakin tuotiin vain yksi Type 45 alusta. Vuonna 1937 laivattiin kaksi Citroën alustaa, joista toinen meni Vesijohtoliike Huberin käyttöön. Näiden alustojen tarkemmasta tyypistä ei ole tietoa. Yksi Citroën Type 23 rantautui Suomeen seuraavana vuonna.

Valitettavasti tarkat sota-aikojen tiedot puuttuvat. Autoliike Tehon toiminta oli tuona aikana virallisesti pysähdyksissä. Se kuitenkin tiedetään, että osa (ellei kaikki) T45 kuorma-autoista saatiin Suomeen saksalaisten hyvittäessä internoimiaan Ford -kuorma-autoja.

Sotien jälkeen maamme jälleenrakentaminen oli täydessä käynnissä. Rakentamiseen tarvittiin myös kalustoa, joka näkyykin autotoimituksissa. Vuonna 1946 tuotiin kaikkiaan 180kpl Type 45 kuorma-auton alustaa. Tämän jälkeen tuonti taas hiipui ja seuraava raskaansarjan Citroën saapui vasta vuonna 1948. Se oli Diesel-koneinen T45 linja-auto, joka päätyi Seinäjoelle Olavi Tuurinkoskelle. Seinäjoelle meni seuraavakin T45, tällä kertaa bensiini-koneella varustettu alusta.

Joulukuussa 1951 rantautui kymmenen Type 45 kuorma-autoa ja myynti jatkui hyvänä seuraavana vuonna. Suomeen tuotettiin tuolloin 26 kpl Type 45 kuorma-auton alustaa, joista valtaosa sijoittui Mikkeliin ja Kuopioon. Yksi Type 23 alustakin saapui samana vuonna Hyvinkäälle. Näiden jälkeen oli tuonnissa taas pitkä tauko, jonka rikkoi vain yksittäinen Type 55 Diesel vuonna 1954, joka löysi tiensä aina Rovaniemelle asti.

Seurantajakso päättyy vuoden 1957 loppuun, jolloin kaksi Type 46 kuorma-autoa saapui maahan. Toinen oli Diesel ja toinen todella harvinainen ilmeisesti Suomen ainoa 4×4 malli. Tämä nelivetoinen Type 46 oli ensin näytteillä Lahdessa ja päätyi sen jälkeen Evijärvelle, Kivijärvenkylään.

Kaiken kaikkiaan vuosien 1934 – 1957 aikana Suomeen tuotiin siis 228 kpl kuorma-autoja. Tästä luvusta puuttuu nuo mainitut sota-aikana maahan tulleet yksilöt, joiden määrä oli kaiken kaikkiaan noin 1 500 kpl.

Sotakorvausten ylijäämäautot puolustusvoimat möivät asianomaisen automerkin päämyyjille. Poikkeuksen tekivät autot jotka myytiin valtion laitoksille, Pohjolan Liikenne Oy:lle sekä 600 kappaleen erä autojen kuluttajasuurostajille. Ensimmäinen myynti tapahtui Korpivaara&Halla Oy:lle 8.12.1944 yrityksen ostaessa puolustuslaitoksen Citroen kuorma-autot.

t45_46_korjausta_lentokonetehdas

Moni T45 palveli sodan loputtua linja-autoina, joita tarvittiin ihmisten liikuttamiseen muun kuljetuskaluston puutteiden takia. Isopappani Oskari Heikkilä oli mukana perustamassa yritystä Loimaalle, joka koritti sodasta tulleita Citroën kuorma-autoja linja-autoiksi vanhassa Kuusilinnan tiilinavetassa. Tuosta ajasta on jäljelle jäänyt vain ”Chausson” jäähdyttäjän merkki, jonka pikkupoikana Citroënin ruostuneesta jäähdyttäjästä irroitin.

img_3123
Chausson-merkki

Vaikka kyseessä onkin hyötyajoneuvo, on ihme, ettei jälkipolville ole säästynyt kuin yksi Type 45. Tai ainakin ne on hyvin pidetty piilossa. Säästynyt, 1980-luvulla entisöity yksilö on Kuljetuspalvelu Kuortin omistuksessa. Muutaman jälkeen tuotu yksilö on tiedossa mutta jos kuka tietää aidon Suomikuorma-auton olemassa olosta, vuotakoon hän tietonsa meille.

Oheinen kuva on SA-arkistosta, josta löytyy useampia kuvia T45-mallista sotiemme ajalta. Kuvaus suoritettu kuormausohjesäännön laatimista varten ja on siinä käytössä oleviin ajoneuvoihin (erityyppisiin autoihin) kuormattu erilaista kalustoa ja e- sekä a-tarvikkeita.

SA-kuva (http://sa-kuva.fi/neo)
Kuvan nro: 151187
Paikka: Panss.D:n varastoalueilta Viipurin varuskunta alueella.
Kuvaaja: Luutnantti R.Ruponen

Korjaamokuva: https://finna.fi
Kuvaaja: Veikko Kanninen

Antti

Päivitys: kuorma-autoista on kerätty runsaasti lisää tietoa ja kuvia tammikuussa 2019 jukaistuun Citroën Suomessa -kirjaan.