Blogissa on ja tulee jatkossakin olemaan lainauksia mielenkiintoisista Citroën-artikkeleista, joita on vuosien saatossa julkaistu Korpivaara Oy:n asiakaslehdessä nimeltään ”Automies”.
Korpivaara Oy:n toimitusjohtaja oli kuten André Citroën aikanaan oivallinen markkinointimies. Hän nimittäin ymmärsi jo varsin varhain ja ensimmäisenä Suomessa painetun mainosmateriaalin ja asiakaslehden toimittamisen tärkeyden. Tavoitteena tässä asiakaslehdessä oli kertoa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille autotekniikan uusista keksinnöistä sekä jakaa tietoa erilaisista huolto-ohjeista. Tiedottaminen ei rajoittunut pelkästään Korpivaara & Halla Oy:n edustamiin automerkkeihin ja koneisiin vaan käsitteli tekniikkaa laajemmin.

Vuonna 1928 perustettu ”Autoteollisuus” nimeä kantavan asiakaslehden oli toimitusjohtajan vision mukaan määrä laajentua aikanaan myös ulkomaille ja etenkin Yhdysvaltoihin. Aivan näin mittavaan levikkiin ei kuitenkaan koskaan ylletty. Jo lehden perustamisvuonna törmättiin yllättävään tilanteeseen kun Suomalainen kuorma-autoja (myöhemmin SISU) valmistava osakeyhtiö ehti rekisteröimään Autoteollisuus-nimen itselleen. Korpivaara oli näin pakotettu muuttamaan lehden nimen ”Automieheksi”. Näin kommentoidaan asiaa vuoden 1928 viimeisessä Autoteollisuus-lehdessä:
Kun eräs pääkaupunkilainen osakeyhtiö on katsonut hyväksi ottaa omakseen lehtemme nimen, jota emme tulleet rekisteröineeksi tällaisen odottamattoman yllätyksen varalta, on lehtemme toimitus päättänyt tulevan vuoden alusta muuttaa lehden nimeksi ”Automies”.
Vaikka tarkoituksena oli myynnin edistäminen ja mainonta oli lehdessä alusta asti mukana myös teknisten ongelmien esiin tuomista ja vinkkejä niiden ratkaisuihin. 30-luvulla levikki oli parhaimmillaan noin 30 000 kpl mutta sota keskeytti tämänkin toiminnan kokonaan. Vasta vuonna 1950 Automies-lehti palasi ja nyt entistä laajemmalla levikillä sillä nyt päästiin jo noin 40 000 kappaleen levikkiin.
50-luvun lopulta alkaen Automies-lehdistä tehtiin myös erikoisnumeroita keskittyen johonkin ajankohtaiseen asiaan. Tämä saattoi olla Korpivaaran oma näyttely, uudet koneet tai yrityksen historiaan keskittyvä numero. On myös merkillepantavaa, että Suomen 2CV-Kilta toimitti säännöllisesti sekä kuvamateriaalia että juttuja omasta toiminnastaan.

Citroën-autot olivat Automies-lehdissä mukana aina 90-luvulle saakka, jolloin ne siirtyivät Auto-Bonin toimittaman Voilá-lehden sivuille. Viimeisin Voilá-lehti on toimitettu vuonna 2014, joten voidaan todeta tämän aikakauden olevan Citroënin osalta ainakin tällä hetkellä ohi. Vanhempia tarinoita tullaan kuitenkin jatkossakin jakamaan tässä blogissa Citroën-harrastajien iloksi.
Olen kerännyt arkistooni Automies-lehtiä mutta edelleen niitä puuttuu, joten jos sinulla on lehtiä ja haluat ne myydä ota rohkeasti yhteyttä. Varsinkin vuoden 1928 Autoteollisuus-lehdistä olen erittäin kiinnostunut sillä vain tuo kuvassa oleva joulukuun numero on kokoelmissani.
Antti
4 Päivitysilmoitus